Fiilis on laahannut viime aikoina maassa, mikä on heijastunut blogiinkin. Inspiraatiota paneutua blogimaailman keveisiin ja kauniisiin asioihin ei ole tuntunut riittäneen, vaikka toisaalta juuri sellaiset, pienet nätit, kepeät ja hupsut jutut voisivat tehdä aivan erityisen hyvää silloin kun mieli seilaa harmaammissa maisemissa.

Senkin uhalla, ettei jaksaminen ihan tunnu riittävän, yritän muistaa hakeutua pienten hyvien asioiden äärelle, sellaisten kuin vaikka hyvä ruoka, musiikki ja esteettiset elämykset. Oikeastaan kaikkia edellisiä tarjosi eilisilta LUX Helsingin parissa. Niin, ja tietenkin siihen lisänä vielä hyvä seura, se on korvaamatonta.

lux-helsinki-1 lux-helsinki-2 lux-helsinki-3 lux-helsinki-10lux-helsinki-7

Viime vuonna LUX Helsingin kierros jäi itseltä kokonaan välistä, mutta tällä kertaa sen saavuttua ihan kotikulmille, olisi ollut hölmöä jättää valotaidekierros käymättä. Emme olleet Elsan kanssa ainoita liikkeellä, ilmeisesti edellispäiviä leudompi sää sai massat liikkeelle ja monien taide-elämysten äärelle oli tunkua. Päätimme olla ahtautumatta ruuhkiin ja nauttia valokokonaisuuksista, jotka oli tavoitettavissa rauhassa ja ammennettavissa etäältäkin.

lux-helsinki-5

LUX Helsinki on vielä tänään ja huomenna maanantaina klo 17-22, joten mikäli iltaohjelma uupuu, kannattaa lähteä iltakävelylle! Raitis ilma tekee hyvää muutenkin, luulenpa, että vaikka LUX on omalta osalta kierretty, lähden silti vielä tänään lenkille. Talvi-ilma tuulettaa ajatuksia ja puhdistaa mieltä paremmin kuin kotiin unohtuminen.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.