Olen ottanut tämän viikon pitkälti lomailun kannalta, ja miten hyvää se on tehnytkään! Näin viikon lopussa on ihan eri fiilis kuin sen alkaessa, joten lukemattomat päiväunet, ulkona vietetyt tunnit, torilta ostetut mansikat ja etäisyys someen on todella tulleet tarpeeseen. Perjantaina tein päiväreissun Espoon Suvisaaristoon ja Pentalan saarelle, joka ylitti odotukset! Kiva venematka saarelle, viehättävä museoalue sekä tunnelmaltaan merellinen saari, jonka keskellä nököttää pieni järvi. Mitä parhain kuuman lomapäivän viettokohde ja jälleen yksi erinomainen muistutus siitä, miten mielenkiintoisia kohteita ihan läheltäkin löytyy! Pentalassa sijaitsee myös idyllinen huvilaravintola Paven, jonne oli täydellistä istahtaa illalliselle aurinkovoiteen tuoksu iholla ja lomaolo mielessä.

Koko viikonloppu jatkui oikeastaan niissä samoissa raukeissa kesätunnelmissa ja nyt energiatasojen kohennuttu siinä määrin, että olo ensi viikon suhteen on inspiroitunut ja motivoitunut. Hyvä niin, sillä ensi viikolla tarkoituksena on herätellä jo yritystoiminta eloon ja siirtyä piilossa puuhailuista askel kerrallaan julkiseksi. Vaikka se työllistääkin, aion silti antaa itselleni luvan edelleen nauttia kesätunnelmasta, sillä ennen kuin huomaakaan, on taas syksy.

Mekko: Zara / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Moheda

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kiva kesätyyli

Vastaa

Kiitos, kiva kuulla :)

Vastaa

Kauniin kesäinen mekko :).

Vastaa

Kiitos! <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.