Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana olen miettinyt itselle parhaiten sopivinta tapaa elää arkea. Havahduin kolmen kympin kynnyksellä siihen, että olin ehkä jollain tapaa ajautunut elämäni aikana melko perinteisiin parisuhteisiin. Herättänein tuntemus oli se, etten oikeastaan ollut lainkaan varma, oliko se kuitenkaan se itselle sopivin tapa. Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä enemmän myös kyseenalaistin aiempia valintoja ja sitä ns. perinteistä kaavaa.

Huomaan viihtyväni omassa arjessani, niin omissa rutiineissani kuin myös tietyssä joustavuudessa ja spontaaniudessa. Voin mennä ja tulla miten itselle sopii. Rakastan pientä kotiani ja nykyisessä arjessani on paljon elementtejä, joista todella nautin ja jollain tapaa koen eläväni vähän enemmän kuin aiemmin.

Mutta on olemassa kääntöpuoli. Tietenkin.

i love my bed

Rakastan erityisen paljon kosketusta ja läheisyyttä, mikä on itselle ehkä se suurin vetävä voima toisen ihmisen luokse. Toinen on tietenkin arkisten asioiden jakamisen halu. Ajatus, että jotakuta kiinnostaa, mitä minulle kuuluu, mahdollisuus jakaa hassu sattumus jonkun kanssa. Jaettu ilo, puolitettu harmi, tiedätte kyllä jujun. Siihen haluun voi toki muu lähipiiri vastata paremmin kuin ensimmäiseen. Kumpikaan, niin jakaminen kuin läheisyys ei kuitenkaan vaadi yhteen liimautumista, oikeastaan edes tarvitse parisuhdetta sanan perinteisessä merkityksessä.

On ollut mielenkiintoista kuunnella, mitä tietämäni yksin elävät ja olevat (ts. sinkut) kaipaavat. Epäilemättä jokaisen persoonallisuuspiirteet ja tausta vaikuttaa siihen, mihin kaipuu kohdistuu, millaisiin asioihin on lapsena kasvanut ja aikuisena tottunut. Joku kaipaa jotakuta, jonka ottaa mukaan harrastuksiin sekä reissuille, toinen huonojen päivien tasapainottajaa ja kolmas itsensä tarpeelliseksi kokemista. Neljäs jotain muuta ja viides ei oikeastaan mitään, on ehkäpä tottunut aina elämään itsenäisesti. Todennäköisesti silloin myös kaveripiiri on sopivan aktiivinen tarjotakseen riittävästi vastinetta sosiaalisiin tarpeisiin tai sitten hektinen arki ei vain edes tarjoa tilaa kaipuun heräämiselle.

Tosin on aikuisia, jotka ovat kuuluneet jälkimmäiseen ryhmään, mutta tilanne on muuttunut kun lähimmät kaverit ovat asettuneet aloilleen, perustaneet perheet tai kuka mitäkin. Ikisinkuista on käden käänteessä tullut suhteellisia. On loogista, että tarve elää tilanteen ja elämänvaiheen mukaan. Kyse ei myöskään ole siitä, että toinen vaihtoehto, suhde tai suhteettomuus, olisi parempi ja toinen huonompi vaan siitä, että asioilla on aina omat puolensa. Oleellista on löytää se oma tapa olla.

quotes 1

Ylettömän tiiviissä suhteissa huomaan ahdistuvani helposti jossain vaiheessa. Tietenkin olen myös nauttinut sellaisistakin jaksoista, mutta myös herkästi ajaudun kyseenalaistamaan kuvion. Ehkä olen jopa helposti kokenut jotain oleellista puuttuvan, vaikka ehkä puute ei ole ollut perustavanlaatuisesti suhteessa vaan siinä, etten ole silloin vielä osannut sanoittaa tarpeitani riittävän hyvin tai ajatellut riittävästi laatikon ohi. Hakenut vastauksia ulkopuolelta sellaiseen, joka on itsessä. Lopulta kuitenkin lähtö on tuntunut oikealta vaihtoehdolta ja se on ikään kuin tarjonnut kaivattua aikaa hengittää.

Toisaalta kun tietty aika muutoksesta ehtii kulkea, huomaan kaipaavani palavasti juuri kosketusta. Ei, en tarvitse sitä joka päivä, mutta silti säännöllisesti. Itselle ehkä maailman ihanin asia on läheisyys, toisen iho ja tuoksu, niin hellyyden kuin erotiikan puitteissa. Arkea ajatellen ehkä oleellisempaa on silti mahdollisuus siihen kuin sen jatkuva läsnäolo, sillä myös kaipuussa ja flirtissä on puolensa.

Ilman kosketusta en haluaisi ajatella elämääni, mutta ilman perinteistä parisuhdetta pystyisin kuvittelemaan. Toisaalta, nämä asiat eivät ole toisiaan pois sulkevia, sillä parisuhdekin on terminä niin käsittämättömän laaja, että voi olla oikeastaan ihan mitä vain, mitä kaksi (tai useampi) ihmistä valitsee sen olevan.

i just date myself q

Kun olen treffaillut olen jopa pelännyt sitä, että toinen haluaa enemmän ja nopeammin. Niitä perinteisiä asioista. Ja niin on oikeastaan hyvin usein käynyt.

Itse voisin olla tyytyväinen pitkäänkin jonkinlaisessa välitilassa, pitäisikö sitä sitten kutsua rennoksi tapailuksi vai miksi. En tiedä. On vaikea valita termejä, sillä samat sanat merkitsevät eri ihmisille niin eri asioita. Kuitenkin, monella tuntuu olevan perinteiset odotukset, ensin tapailu, siitä nopeasti seurustelu ja sitten – tietenkin – yhteen muutto. Mutta entä jos ei etenisikään niin? Jos ei asettaisi pitkän tähtäimen oletusarvoa, olisi vain. Annan itseni mieluummin löytää jotain odottamatonta sen sijaan, että piirtäisin mielessä kartan valmiiksi. Ja mistäs sitä tietää, ajatukset voi aina myöhemmin elää ja halu toisenlaiseen arkeen herätä.

Joka tapauksessa yksin eläminen on omalla tavallaan ikävää kamppailua siinä, että samaan aikaan nauttii omasta rauhasta ja sen ihanista aspekteista, mutta joinain iltoina antaisi aika paljon siitä, ettei tarvitsisi nukahtaa yksin. Olenkin tainnut ironisesti Snapchatin puolella naurahtaa, että Netflix-seurapalvelu olisi aika jees. Kotiinkuljetus vähän niin kuin Foodoralla, ja koska itsellä on nollatoleranssi urpoihin, mielellään menu kunnolla esille tilausta helpottamaan.

Tiedän, on olemassa Tinder ja vastaavat, mutta en tarkoita sellaista. Enkä nyt siis puhu yhden illan jutuista, ne oikeasti harvoin vastaavat niihin syvempiin tarpeisiin, mistä tässä kirjoitan, vaan niin halutessaan tarjoavat muita asioita. Se on siis tyystin eri asia kuin helppo ja tavoitteeton yhdessä oleminen, joka vaatii sopivan tuttuuden ja yhteisymmärryksen. Tarkoitushakuisuudettomuuden.

dark side 01

Ehkä yritän poimia rusinoita pullasta, ja oikeasti parhaita paloja ei voikaan saada vaan pitää valita.

Toisaalta huomaan, etten ole ajatuksineni yksin. Yhä useampi kolmen kympin ylittänyt tuttavani, niin mies kuin nainen, tuntuu pohdiskelevan samoja asioita. Ovatko ne perinteiset tavat sittenkään itseään varten vai voisiko olla muita vaihtoehtoja?

Toisaalta aihe on myös ollut tapetilla mediassa viime aikoina, mikä on hyvä. On aina hienoa kun aikuiset ihmiset uskaltavat etsiä heille ominaisinta tapaa koota arjen palapeli, vaikka se näyttäisikin ihan toiselta kuin naapureiden. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää ja olla.

Aika näyttää, miten itse oman ristitiriitaisen kaipuuni ratkaisen, mutta tällaisia ajatuksia tässä tänään hiljaisen koti-illan keskellä.

Lisää luettavaa:

Aihetta sivuuttaa, joskin vähän eri näkökulmasta Oi mutsi mutsin Elsan keväällä julkaisema postaus Sinkkuäiti, joka haluaa aina enemmän. Toinen jollain tapaa teemaa erilaisista valinnoista liippaava teksti on Sami Minkkisen erinomainen Minä en halua lasta.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Älyttömän hyvä ja osuva kirjoitus! Itse olen pohtinut ihan samoja asioita. Olen ollut nyt useita vuosia sinkkuja ja vuosiin mahtuu toki paljon treffejä, lyhyitä juttuja ja säätöjä, mutta ei mitään pidempään kestänyttä. Viihdyn erittäin hyvin yksin (ja tarvitsenkin yksinoloa) ja tekemistä ja kavereita riittää, mutta nimenomaan se läheisyyden kaipuu on se pahin juttu sinkkuudessa. Se tuntuu välillä melkein fyysisenä kipuna. Ja lisäksi kaipaan myös sitä arjen jakamista jonkun kanssa. Eli en halua (enää) pelkästään mitään kevyttä juttua, vaan ihan oikeaa parisuhdetta. En kuitenkaan halua omia lapsia eikä minulla ole (ainakaan alkuun) mitään suurempaa tarvetta muuttaa edes yhteen.
Ristiriitaista on… ja vaikeaa.

Vastaa

Kuulostaapa tutulta, ja erityisesti tuo, että läheisyyden kaipuu hetkittäin tuntuu jopa fyysisenä kipuna. Ja ne hetket ovat aika kamalia. Huomaan myös, että nyt kun on uusi työ alkanut ja siihen liittyen mieli on ihan kaikkea, niin kaipaa todella, että joku kysyisi vaan, että miten päivä on mennyt tai voisi jutella niistä mielessä risteilevistä asioista. Arki rullaa yleensä ihan hyvin, mutta sitten tulee niitä melankolisia hetkiä, yleensä just iltaisin tai viikonloppuisin, jolloin todella kaipaisi sitä, että olisi joku, jolle voisi soittaa ja pyytää luokse. Jonka lähelle käpertyä ja olla vain.

Mutta sama juttu, en mäkään oikeasti kaipaa sellaista ihan pintajuttua. Kaipaan kuitenkin tiettyä pysyvyyttä ja luottamusta, se ei tarkoita, että toisen tarvitsisi olla koko ajan siinä, mutta että voisi silti ikään kuin rauhassa kiintyä ja katsoa, mihin se kantaa. Olen nykyään ihan liian mukavuuden haluinen lyhyisiin säätöihin yhden illan jutuista puhumattakaan!

Vastaa

Parisuhteen osa-alueet, käsittääkseni:
Hyväksyntä, arvostus, ihailu (arvojen, luonteen, halujen, tarpeiden, itsenäisyyden, suhteiden, menneisyyden, kehon)
Jakaminen, avoimuus, ystävyys (tunteiden, tavoitteiden, suhteiden, arjen, kodin, harrastusten, työn)
Henkinen tuki, apu (mielialojen, itsetunnon, itsetuntemuksen, ajattelun, taitojen)
Fyysinen läheisyys (näkyminen, eleet, ilmeet, ääni, tuoksu, kosketus, hellyys, seksi)
Turva (onnellisuuden, terveyden, perimän, omaisuuden, maineen)

Jokainen alikohta on kaksipuolinen ja kaksisuuntainen:
Mitä minä haluan < - Mitä sinä haluat antaa Mitä minä haluan antaa -> Mitä sinä haluat

Yksiöön tykästyneelle kodin jakaminen todellakin tuntuu pöljältä perinteeltä.
Introvertille arjen jakaminen kuulostaa työläältä.
Osa-alue ”turva” vaikuttaa taakalta, mutta onneksi helpolta sisäistää tai ulkoistaa parisuhdetta painostamasta.

Kirjassa ”Hätkähdyttävä tulevaisuus” (Future Shock, Alvin Toffler, 1970) kuvailtu modulaarinen (itsenäisistä osista koostuva) ihminen keräilee parhaat rusinat monesta pullasta ollessaan avoimessa suhteessa moneen ihmiseen, kuin kävisi palvelusvaihtokauppaa monen palveluntarjoaja-asiakkaan kanssa. Periaatteessa tehokasta ja markkinataloudesta tuttua, mutta minua polysuhdeanarkismi hämmentää. Tuntuu että haluaisin maksimoida laadukkaiden rusinoiden määrän mahdollisimman pienessä määrässä pullia, tai ainakin itsessäni. Minimalismi, tasapainoisuus, kokonaisvaltaisuus.

(Joitakin lähteitä:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/
http://www.mv.helsinki.fi/home/tjoutsen/posterit/monimuuttujame/jyra.pdf
https://en.wikipedia.org/wiki/Interpersonal_relationship
https://en.wikipedia.org/wiki/Future_Shock )

Vastaa

Kiitos pitkästä ja analyyttisestä kommentistasi!

Vastaa

Sinulle saattaisi ehkä sopia etäsuhde tai sellainen että kumpikin asuisi aluksi pidempiin omissa, erillisissä kodeissa. Olen samaa mieltä siitä että nykyään aika monet etenevät liian nopeasti asiassa kuin asiassa, mutta joillekin se sopii

Vastaa

Totta, sellainen voisi hyvinkin toimia ainakin hetken aikaa. Aika näyttää, miten elämä siltäkin osin kuljettaa :) Kiirettä ei todella kannata pitää! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.