Yhdellä ekstravapaapäivällä tällä viikolla on ollut ihanan iso vaikutus, enkä malta odottaa, millaisia ihmeitä aikaan saa jouluviikon kolme pyhäpäivää. Itselle se tarkoittaa lepoa, mutta erittäin tervetullutta sellaista. Ehkäpä myös vähän enemmän blogijuttuja, sillä huomaan heti, että vapaapäivien nollauksen jälkeen blogiinkin alkaa löytyä uusia ideoita ja lisäenergiaa, mitä kovasti olen tänä syksynä kaivannut.

Yritän muuten tulevalla viikolla saada blogiin pienen syys-/talvivaatteiden kirppiksen, mutta sitä ennen otetaan katsaus marraskuun aikana loppuneisiin kosmetiikkoihin!

1 YSL Touche Éclat tuskin enää sanoja kaipaa. Kun tämä kului loppuun, nappasin uuden lentokentältä Roomaan lähtiessä. Yrtän ostaa reissuilta, laivoilta tai lentokentiltä, joissa valokynät pääsääntöisesti selvästi edullisempia kuin Helsingin liikkeissä.

2. LUMENE Blueberry Eyebrow Fixing Gel* oli myös tuote, joka tuli korvattua samanlaisella tämän kuluttua loppuun. Vertailin hintoja hetken Kickissä, mutta todettuani, ettei suurta hintaheittelyä värittömissä kulmageeleissä oli, päädyin tähän jo hyväksi havaittuun. Eli varsin toimiva kulmageeli ja pitää kulmat ojennuksessa.

3. Kjaer Weis -ripsiväri* oli positiivinen yllätys, ja tähän mennessä paras luonnonkosmetiikan ripsari, mitä olen testannut. Miellyttävä harja, jolla ripsiväri asettui kaunisti. Hellävarainen ja pysyvä, mutta kuitenkin vesiliukoinen. Luonnollinen lopputulos, eli ei megaripsiin, mutta eroteltuihin ja kauniisiin kyllä. Tällä ei kertaakaan tullut ikäviä paakkuja tai muuten liikaa väriä, joten jos muhkeaharjaiset ja runsasväriset ripsarit arveluttaa, tämä on tsekkaamisen arvoinen tuote! Plussaa kivasta pakkauksesta, joka on sekä ilo silmälle perinteisten ripsarihylsyjen rinnalla, sekä lisäksi kivan pienikokoinen kulkeakseen hyvin mukana. Lisäksi myös kivan riittoisa. Näihin muuten saatavilla myös täyttöpakkaukset (kuten kaikkiin Kjaer Weis-tuotteisiin), myynnissä mm. Joliessa.

4. MÁDARA SOS Hydra Recharge Cream* sopi loistavasti alkutalven iholle. Hellävaraisesti kosteuttava ja loistavasti imeytyvä voide, eli sopi erinomaisesti päivittäiseen käyttöön meikinalusvoiteeksi. Nimestä voisi odottaa paksua tai superkostuttavaa voidetta, mutta se mielestäni vähän hämää, eli kevyempi kuin pakkaus viestii. Jos siis ihosi on tosi kuiva, tämä ei välttämättä ole paras, mutta kaltaiselleni rasvaiseen taittuvalle, mutta tavikautena pintakuivalle iholle oli mainio.

5. LUMENE Gel Effect Frosted MATT Effect, sävy Pilvipouta (34)* oli ihana ja ennen kaikkea mukavan peittävä kynsilakka. Tuntuu, että etsin jatkuvasti sitä oikeaa nudelakkaa ja ärsyttävää on, että moni sellainen, joka näyttää pullossa ihanalle, osoittautuukin käytössä tosi heikkopigmenttiseksi ja vaatii liian monta levityskertaa (mihin oma aika ei ikinä riitä). Tässä sävy oli juuri oikea ja koostumus sen verran nopeasti kuivuva ja pigmenttinen, että toimi mainiosti arkilakkana. Miinusta mattapinnasta, mutta sen sai ohitettua laittamalla kiiltävän päällilakan.

6. Lacoste Pour Femme EdP on yksi kautta aikojen suosikkituoksuistani. Toimi 15 vuotta sitten lanseerattaessa ja toimii edelleen! Klassinen ja raikas tuoksu, lisäksi mukavan simppeli pullo. Sellainen tuoksu, jonka pariin tunnun aina pienten taukojen jälkeen palaavan. Lisäksi hinta on kohtuullinen (Hajuvesi.fi:ssä 30 ml näyttäisi maksavan vain 25,95€), mikä ainakin itsellä hieman ohjaa ostovalintoja hajuvesien suhteen.

7. Id Hair Mé Fiber Mousse* on niitä harvoja muotovaahtoja, johon ihastuin. Olen siis todella nirso niiden suhteen, mutta tähän tykästyin jo ensikokeilulla. Kyseessä siis ikään kuin kuituvaahto, joka tuo runsautta hiuksiin kovettamatta tai tekemättä niitä raskaiksi. Tässä (toisin kuin monessa muussa muotovaahdossa) en kokenut ylikäytön riskiä, eli en saanut hiuksiin sellaista ikävää tukkoista fiilistä. Tuote riitti ikuisuuden, sillä olen käyttänyt lähinnä rullien pohjalla tai muuten erityistilanteissa, eli ei suinkaan päivittäisessä tai edes viikoittaisessa käytössä.

8. Batiste Rose Gold Dry Shampoo on taattua batistelaatua. Näitä ostin aikoinaan muutaman varastoon, joten tämän loputtua aukesi uusi samanlainen. Toimii! Taisin myös vähän ihastua ruusukultateemaan.

9. Depend Kynsilakanpoistoainetta hehkutin jo instagramin puolella. Ehdottomasti lemppari kynsilakanpoistoaineeni, joka on ollut käytössä jo vuosia. Tuote on ympäristömerkitty, eli ympäristöä säästävä, sekä asetooniton ja mikä parasta hajuton. En voi sietää kynsilakanpoistoaineiden hajua, joten tämän kanssa on ilo poistaa lakat kun kylppäriin ei jää ikävä pistävä haju. Noihin ominaisuuksiin nähden olisin valmis maksamaan enemmänkin, mutta tuote maksaa Kicksissä 4,90€, eli hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdallaan.

10. Vita Liberata Invisi Foaming Tan Water, sävy medium/dark* valloitti hitaasti, mutta varmasti. Tätä ennen vannoin opastinvärillisten Vita Liberatojen nimeen, mutta nyt en osaa sanoa kumman puoleen käännyn. Opastinvärillisen koen edelleen helpommaksi levittää tasaisesti, mutta tämä väritön ei sotke lakanoita lainkaan, mikä on iso etu. Hankalaksi käytön teki huonosti toimiva pumppu, ja ongelma näyttää toistuvan (joskaan ei niin isossa mittakaavassa vielä) juuri avaamassani vastaavassa tuotteessa, joten tiedä sitten onko pakkauksissa ollut jokin tekninen vika vai onko itselle vain sattunut pari maanantaikappaletta peräjälkeen. Joka tapauksessa, laadukas ja tehokas Vita Liberatalle tyypilliseen tapaan. Pakkaus näytti kauniimmalle käyttöön otettaessa, mutta on kylppärissä kellastunut rumasti, joten siihen nähden liputan vähän enemmän opastinvärillisten pakkausten visuaalisen ilmeen puolesta, jos sillä nyt mainittavasti väliä on.

*Saatu blogin kautta, sisältää kaupallisia linkkejä.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.