Päivä on ollut täysi, mutta jokaisena vapaana hetkenä olen tutkinut Googlen karttaa, tehnyt hotellihakuja, tutkinut laivayhteyksiä ja testannut erilaisia lentoreittejä. Yhtäkkiä iski voimakas tarve vaihtaa maisemaa tulevana viikonloppuna, mutta lentohinnat tuntuvat olevan kiinnostaviin kohteisiin pilvissä ja kotimaassa taas en oikein tiedä mihin sitä suuntaisi, missä riittäisi nähtävää? Viimeisenä oljenkortena päädyin katsomaan ihan vain Helsingin hotelleja ja aurahdin pohtiessani hetken vakavasti yöpymistä hotellissa, joka seisoo vain kiven heiton päässä kodistani. Tosi taitaa olla kyseessä.

Koen, että viime aikojen stressiä ja unettomuutta ajatellen voisi tehdä hyvää ihan vain hetki hengittää uuden kohteen ilmaa ja nukahtaa hotellin lakanoihin. Lomaan kun vielä on hetki. Hätävaravaihtoehto toki on tehdä turistiseikkailuviikonloppu kotikaupungissa, mutta silti, jokin muu ja ennen näkemätön polttelisi. Saa nähdä keksinkö mitään.

Näiden viime viikkoisten asukuvien saattelemana jatkan Etelä-Suomen kartan ihmettelyä ja toivon, että mieleen tipahtaisi loistava idea. Tässä väsymyksessä tosin se taitaa olla vähän liikaa toivottu.

Mekko: Mango / Bleiseri: Mango / Silmälasit: Gucci, Instrumentarium / Laukku: Coccinelle / Sandaalit: Swedish Hasbeens
Kuvat: Elsa / Oi mutsi mutsi

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Olet taas älyn hyvännäköinen – kuten AINA! Miten olisi Naantalin aurinko ja merimaisemat? Siellä voi valita kylpylän tai jonkin idyllisen pikkuhotellin väliltä. Vai onko liian moneen kertaan koluttu paikka?

Vastaa

Voi kiitos! <3 Naantali kävi mullakin mielessä, mutta tein sinne just viime kesänä tosi syväluotaavan reissun, joten ehkä se tuntuu kuitenkin näin ilman seuraa matkaillessa vähän turhan nähdylle. Samasta syystä karsin myös Porvoon, Fiskarsin ja Etelä-Suomen suuret kaupungit. Mutta sitte loppuikin luovuus :D Plus tietty nuo kesähotellit vaikuttaa olevan tori täyteen varattuja ja kalliita, joten sitä parempi olisi, jos oliskin vähän yllättävä kohde. Hmm. Hankalaa!

Vastaa

Hanko? Joutsa? (Joutopäivät hei) Kotka? Mähän kävin silloin syksyllä sattumien summana lomaretkellä Mikkelissä, ja sekin oli ihan jees vaikka ei ehkä se ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto :)

Vastaa

Haha, mähän ihan oikeasti meinasin kysyä, että saanko tulla uudestaan Joutsaan, mutten kehdannut enää :D Hankokin on jo vähän nähty. Mikkeli taas, hmm, se olisi kyllä yllättävä ja erityisesti uusi!

Vastaa

Hei, onko Kaisankoti tuttu? Kuulin kehuja, en ole itse vielä käynyt :)

Vastaa

Ói, jostain kumman syystä en ollut koskaan kuullutakaan mutta nyt heti bongailin ja löysin sen Hotels.cominkin kautta – sehän on lähellä! Ja näyttää tosi viehättävälle! Kiitos vinkistä :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.