Loppuvuoden aikana ihoni kunto on kohentunut merkittävästi ja olen havahtunut sellaisiin ajatuksiin peiliin vilkaistessa kuin ”näyttääpä ihoni oudon hyvälle” tai ”onpas aamukasvot jotenkin erityiset freesit”. Se ei ole ihan tavallista, päinvastoin, ihoni on ollut se kohta, johon olen ollut vähiten tyytyväinen kehossani.

Tiedättekin jo kasvojen ihoni haasteet; isot ihohuokoset, jotka erityisesti iän myötä ihon alettua venymään ovat laajentuneet entisestään sekä epätasainen sävy ja paikalliset punoitukset läpi vuoden. Se on tarkoittanut sitä, että olen tuntenut oloni lähtökohtaisesti aina kotoisammaksi peittävässä meikkipohjassa, vaikka muuten laittaisinkin meikkiä vähän. Samalla kun olen omaksunut vähän kaikessa ’vähemmän on enemmän’ -ajattelua, olen kaivannut myös vieläkin kevyempää arkimeikkiä ja useampia meikittömiä päiviä.

Siluetti Span blogin kautta saamani Laser Genesis -hoitokerrat tulivatkin täydelliseen saumaan. Laser Genesis on siis kevyt laserhoito, joka sopii kaikille ihotyypeille. Laseraalto ohjataan ihon sisään, uloimpaan dermiseen kerrokseen ja sillä voi hoitaa mm. ihon pintaryppyjä, epätasaista ihoa, laajentuneita ihohuokosia, hajanaista punakkuutta ja arpia. Eli kuin minulle tarkoitettu!

siluetti-spa-1

Laser Genesis suositellaan tehtäväksi sarjahoitoina, hyvä kokonaisuus on esimerkiksi kolme hoitokertaa suoritettavaksi kuukauden välein, mikä on kokonaisuus, joka itselle tehtiin. Siihen oli selvästi syynsä, että hoitokertoja suositeltiin otettavaksi useampi. Ylläpitona toki yksittäiset kerrat toimivat, mutta pohjatyönä kolmella hoitokerralla tehtiin se merkittävin ero. 

Yhden kerran jälkeen iho tuntui freesiltä ja kirkkaalta, lupaavan hyvältä, mutten varsinaisesti huomannut isoja eroja. Jotain tapahtui kuitenkin toisen ja kolmannen kerran kohdalla. Iho napakoitui ja ennen kaikkea sävy tasoittui, kirkastui – ei vain hetkeksi vaan toistaiseksi pysyvämmin.

Vaikka talvi on ankara iholle, on ihoni voinut poikkeuksellisen hyvin. Tyypillisestä talvipunoituksesta ei ole tietoakaan vaan iho tuntuu ja näyttää tasaisemmalta kuin se koskaan aikuisiälläni on ollut. Tavallisesti nenänpielet ja leuka ovat punoittaneet, mutta toisin on nyt. Olenkin ihan huomaamatta alkanut keventämään meikkipohjaani, mikä on kerrassaan mahtavaa. Napakoituminen on myös vaikuttanut positiivisesti ihohuokosiin. Eivät ne ole kadonneet, mutta jollain tapaa tiivistyneet.

siluetti-spa-4 siluetti-spa-5

Laserin vaikutus näkyi myös odottamattomalla tavalla. Kävelin kesällä päin rautaista ovenkarmia, joka viilsi otsaani paikkausta vaatineen haavaan. Kulmakarvan päälle jäi punoittava viilto, jota syksyn aikana peittelin meikillä. Toisen ja kolmannen laserhoitokerran välissä havahduin siihen, että arpi on kokenut kuukaudessa ihmeparantumisen ja sitä hädin tuskin enää näkee. Viimeisessä hoidossa olikin pakko kysyä, onko laser voinut vaikuttaa arven häviämiseen ja vastaus oli myöntävä. Nyt kolmannen kerran jälkeen sitä tuskin enää edes erottaa.

En ollut tiennyt, että hoitoa käytettään myös arpihoitona. Sain siis sivutuotteena odottamattoman positiivisen yllätyksen. Nyt arpi on siis lähestulkoon poissa. Siitä muistuttaa enää sormella tuntuva pieni epätasaisuus, mutta muuten se on olematon – tiivistynyt ja täysin ihonvärinen. Aika ihanaa!

laser-genesis-3

Harmilista on, etten tajunnut ottaa siitä kunnon ennen ja jälkeen kuvia kun en osannut odottaa vaikutusta juuri kyseiseen ongelmaan. Näissä kuvissa kuitenkin näette eroa, vasen siis juuri ennen ensimmäistä hoitokertaa ja oikeanpuoleinen kolmisen viikkoa viimeisen hoitokerran jälkeen. Molemmat kuvat ovat käsittelemättömät, meikittömät ja otettu samalla kännykkäkameralla. Kuten näkyy, jälki on todella hyvin kadonnut kolmen kuukauden aikana.

Pidän suunnasta, johon ihoni kehitys on saatu sysättyä, niinpä koen tärkeäksi ylläpitää saavutettuja tuloksia. Olen tarkastellut entistä kriittisemmin ihovoiteitani ja arkikosmetiikkaa. Toki se tarkoittaa myös omalla kohdallani ylläpitoa säännöllisellä ihonpuhdistuksella ja timanttihionnalla, jotka poistavat epäpuhtauksia ja tasoittavat ihon pintaa. Seuraava kerta todennäköisesti jo tammi-helmikuun vaihteessa. Jos vaikka ekaa kertaa elämässäni olisikin ihana kesäiho vuonna 2017.

*Laser Genesis -hoidot saatu blogin kautta

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Olet ihan mielettömän kaunis ilman meikin hiventäkään. Oli kiva nähdä todellinen sinä, luonnonkaunis sinä.

Vastaa

Oi, olipa kauniisti sanottu, kiitos paljon!! <3

Leave a Reply to Sannak Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.