Punaisesta laukusta haaveillessani hehkutin italialaista asustemerkkiä Coccinellea, joka on kohtuuhintaisista laukkumerkeistä suosikkejani. Olen tykästynyt Coccinelleen vähitellen ja nyt jo parin vuoden ajan aktiivisesti seuraillut (tai siis kuolannut) valikoimaa. Rakastan merkin klassisen naisellista muotoilua ja värivalintoja. Laukuissa ei ole mitään turhaa; ylimääräisiä härpäkkeitä, prameilua tai ylisuuria logoja, vaan ne ovat ehdottoman monikäyttöisiä ja hillityn kauniita. Laukut näyttävät ja tuntuva laadukkailta ja niissä mielestäni hinta ja laatu kulkevat käsikädessä, eli ovat juuri sellaisia asusteita, joilla erittäin mielelläni laukkuvalikoimaani täytän!

Juuri eilen tipahti sähköpostiini Coccinellen uutiskirjeessä linkki kevätuutuuksiin ja kas, tarjolla oli taas juuri sellaisia värejä, joista olen haaveillut kuten beige, sähkönsininen ja puuteriset sävyt!

coccinelleKaikki kuvat Coccinelle.

Punaisen laukun ohella haaveilen siis sinisestä, sekä sähkönsinisestä että mariininsinisestä, joihin täydelliset vastineet löytyisivätkin juuri Coccinellen valikoimasta. Lisäksi tarvitsisin (juu kyllä, ihan tosi tarvitsen) beigen ja tumman ruskean laukun. Kivoja bonuslaukkuja olisivat musta iltakäyttöönkin sopiva pieni tilaihme, havunvihreä ja valkoinen ehkäpä pienellä twistillä, kuten tuo Coccinellen vaalea käärmekuosiin yhdistetty. Ne siis noin niin kuin alkuun vaikka, heh.

Coccinellea myy Suomessa ainakin Stockmann ja Booztilta löytyy myös joitain malleja. Coccinellen oma nettikauppa toimittaa Suomeen noin viikossa ja yli 100 euron ostokset tulevat kotiovelle maksutta. Pakko vinkata myös, että Coccinellen alessa on kanssa aika kivoja laukkuja syys-talvimallistosta!

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

Mulle tämä on ihan uusi laukkumerkki, kiitos vinkistä! Tosi kauniita laukkuja!

Vastaa

Suosittelen tutustumaan, tosi nättejä ja monikäyttösiä laukkuja :)

Vastaa

Coccinelle on kiva merkki, mutta helkkari kun niilläkin on edelleen vaan niitä kultaisia metalliosia väskyissä, haha… Kauhea menetys tällaiselle laukkufriikille! :D Ehkä ihan hyvä vaan. ;)

Vastaa

Hih, voi ei!! Mä taas rakastan just sitä(kin) ominaisuutta! En yhtään tykkää hopeisista detaljeista, joten mulle lottovoitto merkki, jolla voi lähtökohtaisesti luottaa kaiken olevan kultaista :D Mutta tiedän fiiliksen, mulle on käynyt monta kertaa niin, että oon törmännyt kivaan laukkuun, joka on joutunut jäämään hyllyyn väärän väristen metalliosien takia. Tai kuten sanoit, ehkä ihan hyvä että karsiutuu osa laukkuhimotuksista pois ;D

Vastaa

No on kyllä IHANIA! <3
Minkä pistit tilaukseen? :D

Vastaa

Eikö!! Hihi, tilasin punaisen, se on nyt niin kova väri-ihastus – en tosin just tuota kuvan vaan yhden toisen sieltä. En malta odottaa, että se saapuu! :)

Vastaa

Punainen laukku on kyllä pirtsakka! <3
Täytyykin kaivaa pitkästä aikaa omakin punainen laukku käyttöön. :)

Jään odottelemaan kuvia sun uudesta ihanuudesta!!

Vastaa

Kaunista, simppeliä muotoilua. Oikein hivelee silmää ;) Ja ihania värejä myös!

Vastaa

Oi, ihana että tykkäät kanssa! Voisin ottaa näistä ihan jokaikisen, mutta pitänee nyt alkuun olla tyytyväinen pian saapuvaan punaiseen laukkuun ;)

Vastaa

Meillä on kyllä niin samanlainen laukkumaku! Olen se joka kommentoi punaisesta Michael Korsin Selma -laukusta ja jäin ratikkapysäkillä ihailemaan laukkuasi tajuamatta että se olet sinä. Omassa, tosin omaasi paljon pienemmässä laukkuvalikoimassa on kaksi Coccinellen laukkua, yksi harmahtava valkoinen ja yksi persikanvärinen, tuota valkoista on ainakin 4 täysin vierasta ihmistä kaupungilla kehunut, yksi jopa pysäytti kadulla! Lontoossa pari viikkoa sitten ollessani kävin Coccinellen liikkeessä ja vaikka yleensä joudun hillitsemään itseni etten tekisi täysin suunnittelemattomia ostoksia, oli uusimmissa malleissa selkeä puute, useimmista puuttui täysin olkahihna, vain tuo pieni käsikahva joka monissa oli niin pieni ettei kyynärkoukkuunkaan saa. Eli täysin mahdoton vaihtoehto suurimmassa osassa tilanteita missä tarvitsen laukkua :( Kauniita ovat kyllä mutta voisi olla edes piilotettava olkahihnapaikka tällä hinnalla.

Vastaa

Ja jäi mainitsematta että tiedän että pieni kahva on muotia tällä hetkellä mutta ei vaan oikein toimi ainakaan itselläni käytännössä :D

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.