On pitänyt jo jonkin aikaa hehkuttaa niinkin simppeliä keksintöä kuin kuorintahanskaa, joka on kyllä ollut itselle jollain tapaa tuttu juttu jo vuosia, mutta ihan oikeasti otin sen säännölliseen käyttöön vasta muutama kuukausi sitten. Eilinen sokerointikerta Sara H:n luona toi lisäpontta hehkuttaa hanskaa*, sillä se on tehnyt ihmeitä sisäänpäin kasvamaan tuppaaville säärikarvoilleni. Epäilen runsaalla sukkisten käytöllä olevan vaikutusta asiaan ja vaikka olen säännöllisesti käyttänyt kuivaharjaa ja kuorinta-aineita, on osa karvoista silti aina jäänyt ikävästi pintasolukon alle.

Viime vuoden puolella Sara vinkkasi, että simppeli kuorintahanska voisi auttaa asiaan ja niinpä opettelin käyttämään hanskaa säännöllisesti muutaman kerran viikossa. Tulokset alkoivat näkyä nopeasti ja kerta kerralta sisäänpäin kasvaneet karvat vähenivät kunnes eilinen sokerointi viimein paljasti ongelman selätetyksi. Nyt vain täytyy jatkaa säännöllistä hanskan käyttöä että tilanne pysyy näin hyvänä, mutta onneksi aamukuorinnasta on tullut jo rutiinia.

Hanska liukuu näppärästi suihkugeelin kanssa ja säärten kuorintaan suihkussa menee vain hetki. Tällä hetkellä käytössäni on muutama suihkugeeli, sillä aamun aloittavaa tuoksua on kiva vaihdella fiiliksen mukaan. Tuoksusuosikkini juuri nyt on ehdottomasti itse kasattu Neal’s Yard Remediesin Create Your Own -geeli*, jonne lorauttelin sitä tehdessäni runsaasti limen ja appelsiinin tuoksua. Kokonaisuus on mielettömän energisoiva ja ihan täydellinen arkiaamun piristäjä!

kuorintahanska 4

Sokerointitarjous!

Jos sokerointi kiinnostaa, niin vielä ehtii loistavasti saamaan sileät kesäsääret! Kaikki kiinnostuneet eivät ehtineet tarttua alkuvuodesta blogissa pyörähtäneeseen sokerointitarjoukseen, joten iloisia uutisia, Sara H:n kolme sokerointia kahden hinnalla tarjous on avattu uudelleen ja se on voimassa kesäkuun loppuun (30.6) asti kun mainitset varauksen yhteydessä blogini nimen. Kolmesta samanlaisesta sokerointikerrasta maksat siis vain kahdesta!

Käy tutustumassa sokerointihinnastoon täällä ja varaa aika numerosta 050-5950145. Saran hoitola sijaitsee ihanalla paikalla Kruununhaassa, Mariankadulla.

*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Yksi kommentti

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.