Olen viime aikoina viipyillyt elämän kauniiden hetkien äärellä. Valvonut pitkälle yöhön puhumassa syviä ja kepeitä. Nauranut typerille youtube-pätkille, juonut enemmän punaviiniä kuin vähään aikaan ja syönyt suklaata monen viikon edestä. Nukkunut ensimmäistä kertaa pellavalakanoissa (kuten Snapchatissa, @am.arjasto, seuraavat jo tietävät), tehnyt pieniä tutkimusmatkoja kotikulmille, käynyt aika monta kertaa lähileipomossa ja viettänyt aikaa hitsin kivojen tyyppien kanssa.

Ja tiedättekö, melkein hävettää sanoa ääneen, mutta tällaisia hetkiä ja viipyilyä olen kaivannut. En ymmärrä mihin onnistuin ne hukkaamaan menneenä vuotena.

Tänään törmäsin Emmiin, puhuttiin mukavuusalueiden ylittämisestä, merkityksellisyyden löytämisestä, rohkeudesta ja kipinästä. Yhden lounaan aikana. Niin ja videoiden tekemisestä, mun vissiin pitäisi. Väittävät, että persoona pääsisi paremmin esiin. Vielä kun jostain löytyisi videoiva kamera. Ja lievitystä itsekritiikkiin. (Punaviini?)

Viime viikolla Elsa poikkesi, mukanaan kalaa ja kasa huulipunia.

ontic minerals lipstick collage

Elsa on huippu, yksi niitä mielettömiä ihmisiä, joita blogi on tuonut elämääni. Nääh, kuulostanko taas siirappiselta? Mutta ihan oikeasti, totta tuo. Mutta niistä huulipunista, upeita nekin. Ontic Minerals, virolaista palkittua luonnonkosmetiikkaa, josta Elsa kirjoitti juuri blogiinsa kattavan postauksen – kannattaa käydä lukemassa sekä tsekkaamassa sieltä lisää kuvia! Sain ilon testailla kolmea kaunista punaa, joista yksi nousi suosikiksi ylitse muiden. Kurkkaa Elsan postauksesta mikä!

Kosmetiikasta puheen ollen, tuotepaketin voittajan arvon huomenna! Malttakaa siis pieni hetki vielä.

Nyt käperryn sänkyyn, avaan nettitv:n ja orientoidun huomiseen toimistopäivään. Hyvää yötä ihanat!

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Kiitti! Olipas niin kehua, et meinas kyynel silmään tulla. Tehään seuraavaksi video!

Vastaa

Hei joo, video työnalle! Kiva kun pyysit mukaan huulipunajuttuun, oli huippua :)

Vastaa

Huulipunista niin väliä, mutta kiinnitin huomion taas olennaiseen eli kalaan, joka sivuutettiin pienellä maininnalla! Mitä tapahtui kalalle? Miksi Elsa toi sulle kalaa? Tämä mielestäni relevantti asia jäi nyt vaivaamaan :D

Vastaa

Haha, kala oli yllätys! :D Elsa tosiaan toi kalaa välipalaksi. Kaunis ajatus, mutta mähän tosiaan olen vege. Niinpä Elsa lähti kala laukussaan ja sitä jäähdyteltiin pr-toimiston jogurttialtaassa. ;)

Vastaa

Kiva kun kävit meitä moikkaamassa ja nähdään nyt ihmeessä vähän useammin. :) Lupaan yrittää keksiä jotain muitakin puheenaiheita. ;)

Vastaa

Kiitos teille, ajasta ja herkuista! Oli ihana nähdä, joten nähdään ehdottomasti taas pian :)

Leave a Reply to Ilona Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.