Kun viime vuoden kosmetiikkaa miettii, nousee muutamat tuotteet erityisen edukseen esiin. Hius- ja hoitotuotteisiin palaan myöhemmin, mutta näin matkan innoittamana kaksi kasvojen loistavaa (ja itseni positiivisesti yllättänyttä) kasvojen tehotuotetta. Yhdessä nämä muodostavat varsinaisen luottokombon, jolla häivyttää hetkelliset uupumuksen merkit ja pikafreesata kasvoja.

Vita Liberata Trystal Pressed –aurinkopuuteri

Pidän monista Vita Liberatan tuotteista, mutta myönnän suhtautuneeni kiinteään aurinkopuuteriin skeptisesti saatuani sen blogin kautta testiin. Taisi jopa kulua jokunen kuukausi, ennen kuin tartuin puuterirasiaan enkä enää muista mistä syystä, mutta ihastuin nopeasti. Trystal Pressed-puuteri oli jopa menneellä reissulla ainoa käyttämäni pohjatuote (viimeistelyyn käytetyn mineraalibronzerin rinnalla), ja siten päivittäisessä käytössä.

Puuterin päivettävä vaikutus on todella häivähtävä, joten sen varaan ei kannata laskea eikä sitä ominaisuutta pelätä, mutta puuteri itsessään on huikean hyvä. Sävy on niin kaunis ja luonnollinen, että se tuo ainakin omille kasvoille lämmintä mattaista hehkua ilman puuterimaisuutta. Se ei ole paksu, vaan lopputulos näyttää enemmänkin siltä kuin iho kauniiden kesäpäivien jälkeen – terveeltä ja freesiltä.

Käytössäni on vaalein sävy (Sunkissed), joka sopii hyvin vaalealle iholle vieden sitä päivettyneeseen hehkuun ilman meikkimäisyyttä tai pakkelimaisuutta. Ihana, ihana tuote, jota käytän erityisesti niinä päivänä kun haluan superluonnollisen meikin, mutta palan halusta päästä pois kalpeasta ja kulahtaneesta olosta. Todellinen yllättäjä, ja viime vuoden eniten käyttämiäni meikkiuutuuksia.

Remescar Eye Bags & Dark Circles –voide

Toinen todellinen toimiva tehotuote on Remescarin silmänympärysvoide. Tuote todella pitää sen mitä lupaa, mikä kaikkien meikkimainosten ylisanojen rinnalla tuntuu lähes yllättävältä. En käytä tätä päivittäin, mutta jokusen kerran kuussa huonon yön jälkeen, olon ollessa turvonnut ja aivan erityisesti tärkeän tilaisuuden edessä tämä silmänympärysvoide on ihan loistava. Voide siis todella silminnähden laskee silmänalusihon turvotusta, ja tekee sen nopeasti. Vaikutus näkyy minuutissa ja selvästi. Vaikutus tosin ei ole pysyvä, vaan kestää noin kahdeksan tuntia, mikä tekee tästä loistavan tuotteen tärkeisiin tapahtumiin tai illan viettoon – tai vain juhlaillan jälkeiseen päivään kun pitäisi näyttää edes vähän freesimmältä.

Tuotetta myydään apteekeista ja hinta on 35 euron paikkeilla, tehoonsa ja riittoisuuteensa nähden todella kohtuullinen kulu. Ainoa asia, missä itsellä meni hetki, oli oikean annostuksen löytäminen, joten kannattaa kokeilla ennen h-hetkeä. Liian vähän tuotetta ei saanut aikaan tarpeeksi näkyvää lopputulosta, liika tuote taas kuivahti kerrokseksi silmien alle, jolloin meikki paakkuuntui siihen ikävästi. Oikea annostus on siis oleellista tuotteen kanssa. Jos meikkiä ei käytä, voi laittaa turvallisesti vähän runsaammin tai sitten voi kokeilla meikin päälle varovaisesti, vaikutus kun ulottuu kevyen meikkikerroksenkin läpi.

Jos ongelmana on silmänalueen turvotus, suosittelen todella kokeilemaan!

Molemmat tuotteet saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.