Tämä viikko on alkanut huomattavasti paremmalla jalalla kuin edellinen. Huolimatta siitä, että sää tekee mitä haluaa, osaamatta päättää tahtooko lunta vai lämpöä. Oikukkuus ei ole kuitenkaan päässyt turmelemaan omaa fiilistä ja olen mielessäni jo vahvasti tähyillyt kesää. Olen miettinyt kesäaktiviteetteja, merkinnyt festareita kalenteriin ja ylipäätään pohtinut, mitä haluan tehdä asumisen suhteen kun ilkeä putkiremppa loppukesästä tulee vastaan. Pitkään näin sen uhkana, ilkeänä asiana, jota en todellakaan kaivannut arkeani pilaamaan. Mutta ehkä se oli hetkelliset auringon säteet, jotka pehmittivät mieleni ja aloin hiljalleen näkemään asiaa mahdollisuutena. Tässähän on vain erilaisia vaihtoehtoja, mahdollisuus johonkin uuteen. Aika näyttää minkä polun tämän suhteen valitsen, muuttaa pysyvästi vai väliaikaisesti.

Kevät on siis ollut mielessä isoissa asioissa, mutta myös pienissä. Olen täydentänyt vaatekaappiani muutamalla ihanalla kesäjutulla, joten nyt vain puuttuu ne lämpöasteet, joissa ulos uskaltaa lähteä paljain säärin ja päällysvaatteitta!

Yksi tulevan kesän lemppareista (kyllä, tiedän sen jo) on kuvan & Other Storiesin sandaalit, joiden ostopäätöksen tein ehkä sekunnissa ja koko ostoprosessin hoidin varmaan parissa minuutissa. Kokonaisuudessaan kuitenkaan kyseessä ei varsinaisesti ollut heräteostos, sillä olen tismalleen tällaisia kenkiä etsinyt jo vuodenvaihteesta lähtien. Luulin löytäneeni sellaiset jo Kölnin reissullani, mutta täydelliseltä näyttäneiden kenkien lesti vain oli omaan jalkaan huono, joten oli jatkettava etsintää. Niinpä en aikaillut kun kaikki nyt kolahti, malli, materiaali, koron paksuus sekä korkeus ja vieläpä oikean metallinsävyinen (kultainen, tietty) solki. Olisin maksanut varmaan mitä vain, mutta ne lähtivätkin matkaan todella kohtuulliseen hintaan.

Kuvassa muuten pari muutakin uutta juttua, Kylie Minogue x Specsavers silmälasit (kultaisella kotelolla) ja puhelin (kyllä, sekin kultainen!) jo pienen ikuisuuden hajalla olleen tilalle. Uusi maailma aukesi kun oli tottunut tekemään kaiken näytöllä, josta puolet oli niin säpäleinä, että hädin tuskin mitään näki. Tietää nyt taas, mitä instaan oikein tunkee!

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Mitä muita brunsseja voisit suositella kuin Ruplan brunssia? Sandron brunssilla olen pari kertaa ollut, ja hyvähän se on, mutta hyvin tyyris. Brunsseista ei siis ole suuremmin vielä itselläni kokemusta.

Vastaa

Oih, mitäköhän osaisin nyt suositella! Olen viime aikoina suosinut enemmän arkiaamujen aamiaisia, ne kun helppoja nautittavia näin yksikseen ja näppäriä etätyöpäivien aloituksia, mutta eivät kokonaisuuksiltaan tietty ihan notkuvampia brunsseja päivihitä! Bron brunssista tykkäsin ainakin tosi paljon ja sinne on suunta tänään äitienpäivänäkin (se tosin on vähän hintavampi, eli ei ainakaan omalla kohdalla ole ns. perusviikonlopun brunssi) :)

IPI Kulmakuppilan brunssia on tosi mni kehunut, mutta aina kun olen yrittänyt paikalle on se ollut täynnä, niinpä on jäänyt vielä testaamatta. Berggassa käyn usein arkiaamujen aamiaisella, siellä kun on ihanat bagelit. Ai niin, sitten Cafe Daja Krunassa, se brunssi on tosi laadukas – ei superlaaja, mutta kaikki mitä on tarjolla on tosi hyvää! Espresso Edgestä taas saa aamupalaksi sopivaa kivaa.

Vastaa

Hyvät löydöt. Tuollaiset korot olivat muuten kovasti muodissa viime kesänä Milanossa paikallisilla näkyi

Vastaa

Ihalinkin vastaavia jalkineita jo joissain kuvissa viime vuonna, mutta näköjään vasta nyt ne ovat kunnolla rantautuneet meidänkin myymälöiden valikoimiin! :)

Leave a Reply to Susannastravels Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.