En oikein ole ollut juhannusihminen. Kesäihminen kyllä, mutta sellaisiin perinteisiin juhannuskuvioihin en vain ole istunut, joissa linnoittaudutaan askeettisen mökkielämän äärelle, saunotaan, grillataan ja kuoritaan auki olutlaatikko. Enkä liioin niihin, joissa edessä on yksin haahuilua kaupungissa kun kaikki muut ovat kadonneet muualla Suomeen.

Siksi olenkin nauttinut siitä, millaiseksi juhannusviikonloput nyt näyttävät kehittyneen. Ja tällä menollahan itsestä kehittyy vielä erittäin juhannusihminen! Keskikesällä on ihana nauttia luonnosta ja lähiseuduista, se ikään kuin kuuluu juhannukseen ja muutenkin kannatan lähimatkailua. Mutta hienoa on ollut löytää tapa toteuttaa sitä itselle sopivalla tavalla, mikä on olemalla sopivasti aktiivinen. Niinpä tällainen pari yötä Kuopiossa kaupunkia lähialueineen tutkien ja yksi yö Joutsassa luonnon keskellä oli mitä täydellisin yhdistelmä. Kuopio oli itse asiassa niin kiva, että siellä olisi voinut hyvin viipyä vielä yhden yön, mutta toisaalta oli kiva päästä (ihan liian) pitkästä aikaa käymään ystävän luona Joutsassa. Erilaisen viimeisestä vierailusta teki myös se, että ensimmäistä kertaa en matkannut punaiselle mökille metsän keskellä yksin vaan miehen kanssa.

Tämänkaltaisessa mökkielämässä on mukavaa se, että mökki ei oikeastaan ole mökki, vaan pikemminkin koti. Lisäksi lähialueilla on suhteellisen paljon nähtävää, joten oleminen ei suinkaan tarkoita oleilua, ellei niin halua. Oikeastaan ainoa miinus oli hyttyset, joiden hyökkäykseltä hädin tuskin selvisin. Nyt mukana oli myös koiravieras, joka piti huolen, ettei toimetonta hetkeä tule. Näihinkin kuviin oman sävynsä toi karvainen kuvausassari, joka oli sitä mieltä, että kepin heitto on paljon tärkeämpää kuin kuvien ottaminen. Ehkä onkin, mutta saatiin silti muutamat.

Mekko: Oasis / Korikassi: & Other Stories / Sandaalit: Moheda

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Mekko on kiva, ihan sun näköinen ja oloinen. Karvaiset kuvausassarit ovat sitä paitsi aivan parhaita :-D Mun sydäntä riipii, kun vien ton meidän karvakuonon tänään sen omaan kenneliin hoitoon, sillä Brexit-saaret kutsuvat. Mä olen jo etukäteen ihan maha kippuralla, että miten pystyn sen sinne itkemättä jättämään. Mutta saapahan ainakin kavereita siellä, kennelissä on nyt uusia pentujakin taas. Ei iske tylsyys, ja ikioma Diana-emokin on siellä. (Yritän tässä epätoivoisesti lohduttaa itseäni, kuten huomaat…)

Vastaa

Oi ei, ymmärrän niin hyvin – mä olisin varmaan ihan sydän sykkyrällä joutuessani jättämään oman (kuvitteellisen) hauvan jonnekin. Toisaalta kuulostaa olevan hyvässä hoidossa ja ennen kaikkea seurassa! Sitä paitsi, mikä ihana reissu sulla luvassa! Oon vähän kare, kelpaisi mullekin :) Nauti siis! Ja sit on ihana onnellinen karvakuono vastassa kun palaat :)

Vastaa

Ihana mekko ja miljöö! :)

Vastaa

Oi kiitti! :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.