Muuton esivalmistelut pitäisi aloittaa, ja vaikka palankin halusta päästä uuteen asuntoon, ajatus muuton fyysisestä osuudesta puistattaa. Viime vuosina olen kantanut niin paljon tavaroita edestakaisin, etten todella jaksaisi tarttua enää yhtään kertaa melkein samaan laatikkoon. Puhumattakaan, että läheisiä on tullut rasitettua muuttoapupyynnöillä viime vuosina ihan kohtuuttomasti, ja vähän jo hävettää koota taas samaa tiimiä kasaan. Luulen, että ainoa innostunut on äitini (muut varmaan yrittävät kuumeisesti bookata ohjelmaa varmuuden vuoksi jokaiselle lokakuun viikonlopulle), joka tuntuu olevan jo täysillä muuttomoodissa, toisin kuin me.

Yritän tsempata itseäni kohtaamaan tulevaa muttopäivää parilla ajatuksella, ensinnäkin sillä, että onneksi suuri erä tavaroistani on valmiina varastossa suht siisteissä laatikkopinoissa ja toiseksi, nyt edessä on selvästi koti, toisenlainen asettuminen, mistä ei ole kiire pois. Silti kokemuksesta tiedän, että vaikka aikaa saada tavarat asunnosta toiseen on periaatteessa pari viikkoa, tulee silti kiire. Kauan menee siinäkin, että kaikki löytää paikkansa uudessa kodissa, ja voin jo kuvitella sen kaiken alun kaaoksen – mutta toisaalta, liian vähissä neliöissä on nytkin asuttu, joten kaaoksesta on jo hyvää kokemusta.

Muuttoahdistuksessa olemme miettineet mahdollista ulkopuolisen avun ostamista, ja ajattelinkin kysellä, että onko teillä kokemuksia muuttofirmoista yhtään laajemmin kuin vain lainalaatikkojen puolesta? Mies on kerran aiemmin palkannut muutaman muuttajan avuksi, mutta tuntipalkalla kun olivat, oli työkin hitaanlaista eikä kaikkia maksettuja henkilöitä näkynyt samaan aikaan paikalla. Reklamaatio onneksi toi vähän kuluista takaisin, mutta eipä se itse muuttotilanteessa paljoa lämmitä. Niinpä urakkapalkkaus olisi fiksumpaa, mutta toisaalta, kohtuuhinnoissa pitäisi pystyä pysymään. Urakkapalkan kääntöpuolena pelottaa nopeasti ja hutaisten hoidettu työ, vaikka kaipa firmoilla jonkinmoinen korvausvelvollisuus tässäkin suhteessa on jos jotain sattuu hajoamaan. Muitakin rahareikiä tällä hetkellä on, joten kokomuutto jonkun muun toimesta tuskin tulee kyseeseen ja sen mistä maksaa, haluaisi tietenkin tapahtuvan luotettavasti sekä tehokkaasti.

Huhuilenkin vinkkejä, oletko itse kokeillut tai oletko kuullut jostakin muuttofirmasta hyvää (tai huonoa)? Tai löytyykö takataskustasi alan yritys, jota uskaltaisit suositella?

muuttolaatikot 1Kuva lainattu täältä.

P.s. Muuton myötä meillä tulee lähtemään myyntiinkin jonkun verran, ainakin vaatteita ja joitain kodinjuttujakin, kuten vain pari vuotta vanha AEG:n pesutorni. Pysykää kuulolla, hihkun kun hiljakseltaan saadaan huuto.netiin uutta omistajaa etsiviä päivitettyä.

Katso myös nämä

30 comments

Vastaa

Itse käytin kerran Niemen Muuttopalvelua. Olihan se aika kallista lystiä, mutta niin helppoa! Itse piti vain pakata ja purkaa tavarat :)

Vastaa

Voih, tuollainen olisi niin luksusta! Pientavaran paikoilleenlaitto on ihan kivaakin, mutta se tavaroiden ja kalusteiden siirtäminen.. :( Eräät tuttuni ottivat sellaisen kokomuuton, jossa kaikki tavarat siirrettiin tietenkin vanhasta kodista uuteen ja sen lisäksi myös kalusteet koottiin ja laitettiin osin paikoilleenkin muuttopäivän aikana. Kelpaisi itsellekin, mutta kyllähän siinä hintaa muutolle äkkiä kertyisi :)

Vastaa

Komppaan Lauraa siinä, että voin suositella Niemeä todella lämpimästi. Melkein emme ehtineet tajutakaan, kun tavarat oli jo siirretty uuteen asuntoon. Toiminta oli kaikin puolin ammattitaitoista.

Vastaa

Tosi kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen! Hyvä kuulla palautetta, niin saa vähän käsityst mistä kannattaa aloittaa tarjouspyyntöjen kanssa :)

Vastaa

Me vuokrasimme kerran vuokra-auton kanssa samalla kaksi kantajaa, ei tullut ihan super kalliiksi, kun tulivat ”samassa paketissa” ja nopeutti muuttoa super paljon. En valitettavasti muista firman nimeä, mutta tein silloin kyllä laajaa vertailua eivätkä hinnat ihan hirveästi heitelleet. Pienemmät ja uudemmat firmat olivat hieman edullisempia kuin suuret.

Vastaa

Tuo kuulostaakin näppärältä! Siinä saisi samalla sekä muuttovälineen että apuvoimia, ja varmaan juuri kuten sanoit, kohtuuhintaan! Täytyypä tutkailla vaihtoehtoja, kiitos vinkistä :)

Vastaa

Minä käytin keväällä omassa muutossani tätä firmaa: http://www.opiskelijamuutot.fi/ Parissa tunnissa 3 nuorta kaveria oli tyhjentänyt edellisen asunnon (yksiö), ajanut kuorman uudelle kämpälle n. 6 km päähän ja purkanut kuorman. Se oli helpoin ja mukavin muuttoni ikinä! Ei tarvinnut vaivata kavereita, ja hinta oli muistaakseni 300e luokkaa.

Vastaa

Oho, tuohan kuulostaa täydelliseltä! Ei olekaan yhtään tuttu muuttopalvelu, joten tähän täytyy ehdottomasti tutustua paremmin – suuret kiitokset vinkistä ja linkistä!! :)

Vastaa

Höps, vanhasta tottumuksestahan se meiltä jo menee. ;)

Vastaa

Heh, pääsette varmaan ihan tismalleen samoja laatikoita nostelemaan kuin alkuvuonnakin :) Apunne on kyllä joka kerta ollut korvaamatonta <3

Vastaa

Itselläni ei ole omia kokemuksia muuttofirmoista, mutta äidilläni on. Kerran hän palkkasi erään hieman isomman ja paikallisesti tunnetumman firman auttamaan (tuntipalkalla muistaakseni), mutta muutto tapahtui hitaasti ja kaikenlisäksi muuttomiesten kantaessa pesukonetta kylpyhuoneeseen, onnistuivat he jotenkin ihmeellisesti kolauttamaan kynnyksen reunalaatoista palasia pois. Eivätkä he tietenkään tilanteen sattuessa sanoneet mitään. Äitini huomasi asian vasta jälkikäteen, mutta osasi heti laskea yhteen 1+1. Onneksi muuttofirma myönsi tekonsa, ja korvasi kynnyksen korjauksen.

Toisella kerralla äitini palkkasi pienen, kahden miehen, muuttofirman, jotka myös olivat tuntipalkalla. Muutto sujui nopeasti ja tehokkaasti, eikä mitään valittamista heidän työnsä jäljestään tullut. Itsekin voisin turvautua luottavaisin mielin kyseisen firman apuun seuraavan kerran, kun muutto on joskus ajankohtainen :). Näiden kokemuksien perusteella suosisin itse hieman pienempää firmaa, joille tehokkuusa ja nopeus ovat ensisijalla vetelehtimisen ja muuton pitkittämisen sijaan :).

Vastaa

No vitsit, tuo eka kuvailusi kuulostaa kyllä just ihan samalta kuin miehenikin kokemukset (kyseessä myöskin iso ja tunnettu muuttofirma)! :/ Sen takia ajateltiinkin, ettei kyllä enää uskalla tuntiveloituksella ottaa, mutta pienemmällä firmalla toki juttu saattaisi olla eri (ja ehkäpä hintakin hieman edullisempi). Voi että, kunpa sama fiilis jäisi meilläkin muuttopäivän jälkeen kuin tuosta jälkimmäisestä kokemuksesta! :) Muuttopäivässä on muutenkin säätöä, joten ei todella haluaisi huolia työn laadusta ja tavaroiden ehjänä pysymisestä, vaan maksaa juurikin päinvstaisesta; päivän taakan helpottumisesta!

Vastaa

Ai riitti uudet naapurit jo? Itse käytin kyllä suosiolla muuttopalvelua. Asuin ennen 3krs. eikä talossa ollut hissiä. Ja muuttolaatikoita kertyi täyteen n. 120 joten ei kiitos kantamiselle :) Eikä se loppupeleissä ollut niin hurjan kallista, yhden laukun verran :)

Vastaa

Hih, viimein! :) Oih, ei kyllä kuulosta houkuttelevalta noiden muuttolaatikoiden nostelu! Mukavuudenhalu on itselläkin kummasti alkanut nostelemaan päätään ja kuinka ihanaa olisikaan, kun joku muu hoitaisi sen fyysisen työn ja itse pääsisi sitten vain tekemään kivaa järjestelyä ja esillepanoa. Siitä mukavuudesta olisi kyllä valmis vähän maksamaankin ;)

Vastaa

Mä olen työn puolesta käyttänyt suomimuuttoa (http://www.suomimuutto.fi) useita kertoja ja homma on joka kerta toiminut erittäin hyvin: palvelu on äärimmäisen ystävällistä (tyypit on oikeasti tosi rentoja!), joustavaa ja ripeää. Tyypit saapuvat paikalle sovitusti, heitä on sovittu määrä ja hommat hoidetaan tosiaan niin nopeasti kuin mahdollista: kertaakaan ei ole tullut sellaista oloa, että yriterään viivyttelyllä saada lisää liksaa, vaikka tuntipalkalla ovat. Ei rikkinäisiä tavaroita. Suosittelen lämmöllä :)

Vastaa

Oi, mahtavaa! Kuulostaapa täydelliseltä :) Tämäkin oli itselle ihan tuntematon muuttofirma, mutta ehdottomasti täytyy kyllä näiden suositusten pohjalta pyytää tarjousta! Suuret kiitokset vinkistä!!

Vastaa

Täysin päinvastaiset kokemukset Suomimuutosta. Eivät pitäneet mitään kiirettä muuton kanssa, hoitivat omia asioitaan yms. mihin kului kallista aikaa ja ennekaikkea rahaa. Useasti olen muuttanut, mutta koskaan ei meno ole ollut niin hidasta kun heidän kanssaan. Aikataulu venyi tunteja sovitusta ja lasku oli myös sen mukainen!

Vastaa

Marketta
Samanlaista kokemusta Suomimuutosta, ei osattu esim koota ulkokeinua vaikka osattiin purkaa, rikottiin keinun katosrakenteita, useisiin asioihin vastattiin kieltävästi vaikka sopimusta tehdessä mainostettiin ns auttamista. En todellakaan voi suositella.

Vastaa

Tämä kyseli tuli juuri sopivaan saumaan, sillä halusinkin päästä suosittelemaan yritystä, jonka palvelua juuri kesällä käytin ja johon oli erittäin tyytyväinen. Suosittelemani yritys on Opiskelijamuutot, jonka joku jo mainitsikin. En minäkään ollut kuullut firmasta, mutta otin riskin, koska heidän tarjouksensa oli halvin. Firmasta tuli juuri sovittuun aikaan 3 todella reipasta, vahvaa nuorta miestä, jotka hoitivat muuton ripeästi, siististi ja iloisella asenteella, vaikka kyseessä oli ”ikävä” muutto hissittömästä talosta toiseen hissittömään taloon ja helleasteita oli ilmassa lähemmäs 30. Muuttajapojat oli ihan mahtavia, ihan kuin jotkin vanhat tutut olisivat olleet typeriä romujamme roudaamassa! Olin todella tyytyväinen ja varsinkin mahtavaa oli tukea nuorta yrittäjyyttä, jonkin Viktor Ekin tai Niemen sijaan, sillä kyseessä oli yhden muuttomiehen oma yritys. Joten suosittelen ehdottomasta Opiskelijamuuttoja. Toivottavasti ei ihan pian tule uutta muuttoa itselle, mutta käyttäisin kyllä Opiskelijamuuttoja jatkossakin.

Vastaa

Tämähän kuulostaa paremmalta kuin hyvältä! Tosi iso kiitos, että jaoit kokemuksen, sillä tänne pistetään tarjouspyyntö aivan varmasti :) Voi että, samoihin fiiliksiin kun päästäisin meidän muuton jälkeen, niin tyytyväisempi en voisi olla!! :)

Vastaa

Niemi.

Sitä käyttää työnantajafirma ja sitä on käyttänyt myös pomoni oman kämppänsä muuttamiseen. Halvin ei vissiin ole, mutta toisaalta ”halpa” ja ”laatu” eivät taida juuri paiskata kättä kuin Varustelekassa :P Valituksia en ole Niemestä kuulla, eli sille suunnalle minä kääntyisin.

(Minäkin siirryn sitten käyttämään oikea nimeä täällä kun sinäkin! Ei sillä, että sähköpostiosoite tai kotisivun osoite hirveästi jättäisivät arvailun varaan :D…)

Vastaa

Mahtavaa, säkin tulit ulos kaapista! Olet nyt varmaan eka blogissani, joka kommentoi sekä omalla (koko)nimellään että kasvoillaan! Jee! Heh, sun tapauksessa nimen selvittäminen ei tosiaan hirveää salapoliisityötä olisi vaatinut :D

Niemi on tuntunut keräävän kehuja, joten täytyypä perehtyä vielä tarkemmin sen tarjontaan. Meillä oli juuri tuo huono kokemus Niemeltä, mutta siinähän voi olla kyse pelkästään huonosta sattumasta, ja eduksi täytyy sanoa, että reklamaatio toi palautusta kuluista.

Muistelisin kanssa, että omalla työpaikalla olisi Niemeä käytetty, mutta sen enempää kokemusta siitä ei ole. Tunnettuna firmana taitaa olla paljon käytetty varmaan juuri yritysmuutoissakin, ainakin se tulee itselle heti ensimmäisenä mieleen muuttopalveluntarjoajia miettiessä :)

Vastaa

Joo, lähinnä käytän nimimerkkiä paikoissa joissa se on tapana tai seuraan blogin pitäjän esimerkkiä. Tämäkään vaihto ei minulle mitään hengenahdistusta aiheuttanut, omaan blogiin (sekä twitteriin) tulee kuitenkin kirjoiteltua huomattavasti, hmm, ”mielipiteitä herättävämmistä” aiheista. Ainakaan kukaan ulkopuolinen tuskin vetää hernettä nenäänsä vaatteiden tai muuttofirman kommentoinnista :D

Mitä Niemeen tulee, olet ensimmäinen jolta olen kuullut negatiivisia kommentteja! Tainnut sattua vähän huono tuuri sitten, mikä on toki ikävää. Tähän voisin tosin todeta, että isojen firmojen kanssa voi toisaalta olla helpompi saada korvauksia kuin joltain Kanto-Karrin Muuttopulju Oy:ltä, isot firmat kun ovat usein huomattavasti maksukykyisempiä.

(Tosin absoluuttisesti parasta palvelua saa varmaan joltain pienemmältä firmalta – ne vaan pitäisi saada tietoonsa. :))

Vastaa

Hehe, ei sitä tiedä! Jaksan aina huvittua siitä, miten pienistä jutuista voi ottaa herneen nenäänsä, joten vähänkään monitulkintaisesti kirjoitettu kommentti (oli aihe mikä tahansa) voi aiheuttaa isonkin huvin. Itse haluaisin pyrkiä ymmärtämään ja löytämään sen, mitä toinen on tarkoittanut, ja välillä tulee tunne, että joillain tuntuu olevan ihan päinvastoin, hinku kuulla/nähdä väärin ja löytää juuri se kohta, mihin voi tarttua. Että vaatteet tai muuttofirmat voivat olla hyvinkin tunteita herättäviä aiheita vaikkei päällepäin ikinä uskoisi :D

Milläpä (suurella) firmalla ei yhtään sekundaa sattuisi väliin, joten tuo voi olla se harmillinen huono tuuri kaiken muun hyvin hoidetun keskellä, ja näiden kommenttien jälkeen siltä entistä vahvemmin vaikuttaa :) Pienellä firmalla voi olla suurempi tarve (ja kyky) hoitaa harvat keikat erityisen hyvin ja suuremmalla volyymi takaa sen, ettei kaiken tarvitse olla viilattua kun mahdollisten (silti harvinaisten) vahinkojen sattuessa korvauskyky on toista luokkaa ja nimi jo tunnettu. Tai sitten ei, eipä ole itsellä näyttöä suuntaan tai toiseen, puhdasta arvailua :)

Vastaa

Suosittelen kyllä pienempiäkin muuttofirmoja. Löysin itse täältä Tampereelta ahkeralla hakemisella parin miekkosen yksityisen firman (treenasivat mm. maratonille, muuttaminen oli kuulemma hyvää voimatreeniä :)). Muuttolaatikot sain lainaksi Kodin Ykköseltä (kanta-asiakkaan etu), joten muuta ei itse tarvinnut tehdä kuin pakata kaikki kamat ja seurata muuton edistymistä. Tavarat kuljetettiin isolla autolla, johon olisi mahtunut varmaan neljän huoneen tavarat… Muutimme hissittömän talon 3. kerrokseen, mutta kevyesti miehet kantoivat painavat kirjalaatikkomme ja huonekalut sinne. Hinta oli todella edullinen. Maksoimme käteisellä, saimme kuitin ja myöhemmin laitoimme kulut tietysti myös kotitalousvähennykseen, mikä kannattaa muistaa mikäli muuttofirmojen hinnat kauhistuttavat.

Vastaa

Vitsit, kuulostaapa hyvältä, niin mutkattomalta ja tehokkaalta :) Voisinpa itse huokaista muuton jälkeen samanlaisten fiilisten äärellä :) Kiitos tuosta kotitalousvähennyshuomiosta! Me kanssa mietittiin sitä, mutta Verohallinnon sivu (http://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys/Kotitalousvahennykseen_oikeuttavat_tyot%289231%29) väitti, ettei muuttopalvelut menisi verovähennysten piiriin (kun taas hassusti vanhan/uuden asunnon siivoamisen ja sen sellaiset menee), ja siksi luovuttiin sen mukaan laskemisesta. Mutta te siis saitte sen vähennettyä?

Vastaa

Minä en ainakaan enää ikinä muuta ilman maksettua muuttoapua :-) Viimeisin muuttokin sujui muuttoavun kanssa yhdessä hujauksessa. Aluksi saimme lainaan laatikot ja parissa hassussa tunnissa tavarat oli kannettu vanhasta asunnosta uuteen! Itse tarvitsi paikan päällä vain osoitella, mihin mikäkin boksi ja huonekalu kannetaan. Tietenkään Hgin palveluntarjoajia en osaa suositella, koska asun länsirannikolla, mutta luulisi sieltäkin löytyvän hyviä? Olettaisi, että nimekkäimmät tarjoajat olisivat myös laadukkaimpia?

Vastaa

Oi, ymmärrän hyvin! :) Itseäkin houkuttaa antaa koko siirto-osuus jonkun muun hoidettavaksi, mutta voi olla, että jos ei nyt huipputarjousta tule vastaan, niin tyydymme tällä kertaa vain apuvoimiin (mikä tokin on sekin itsenäisesti muuttamaan tottuneelle luksusta). Helppo muutto, siinäpä vasta ihana ajatus! :)

Vastaa

Kuljetusliike Forsmania suositteli moni tuttu ja käytimme sitä omaan muuttoon elokuussa. Voin suositella. Kaksion muuttoon pk-seudulla meni noin 6 tuntia, hinta muistaakseni 750 euron tienoilla. Emme itse osallistuneet kantamiseen ollenkaan – helpottaa muuttostressiä ja ammattilaiset ovat meitä amatöörejä tehokkaampia muuttamisessa :) Ja kunnon muuttolaatikot olivat ihan ehdottomia – enää en edes harkitsisi pahvilaatikoita.

Vastaa

Suuret kiitokset uudesta vinkistä, tämäkin olisi varmaan jäänyt tajuamatta, jos et olisi tuollut maininneeksi :) Me väsäillään tässä tarjouspyyntöjä, joten täytyypä muistaa Forsmaniakin! Vitsit, tässä alkaa koko ajan olemaan enemmän ja enemmän sellainen fiilis, että ammattilaisia on ehdottomasti saatava avuksi. Ajatus stressittömyydstä on kertakaikkiaan ihana, ja tunne, joka ei todella koskaan aikaisemmin ole kuulunut omiin muuttoihin ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.