En ole talvi-ihmisiä ja se näkyy vaatekaappini sisällössä. Omistan liudan kesäkenkiä, mutta vain kourallisen talvikenkiä ja aikaan ennen Lapin reissua pyöreät nolla matalia talvipopoja. Takkien kanssa tilanne ei ollut yhtään parempi ja housuistakin ainoat tuulen- sekä vedenpitävät olivat Islannin reissua varten ostetut, mutta pakkaskeleille aivan liian kevyet. Niinpä olin pulassa ja huhuilinkin jo tutuilta lainaan talvivarusteita sekä vinkkejä oikeiden vaatteiden hankintaan, sillä mikä olisikaan typerämpää kuin lähteä aktiivilomalle talvikohteeseen ilman kunnon varusteita. Niinpä kaikkein tärkeintä itselle oli, ettei tarvitsisi palella eikä varusteet rajoittaisi aktiviteeteista nauttimista vaan päinvastoin.

Sain ennen matkaa loistovinkkejä kunnon talvipukeutumiseen ja pakkasinkin laukun täyteen kerrostettavaa vaatetta. Pakko oli myös hankkia uutta, muuten ei olisi tullut matkasta mitään – villakangastakeilla ja korkonilkkureilla kun ei pitkälle Lapin hangissa tarvota. Kengät ja takki olivatkin juuri se kriittisin piste ja olisivat myös olleet ne isoimmat hankinnat, joten iso kivi vierähti sydämeltä matkasuunnitelmia tehdessä kun lyhyestä varoitusajasta huolimatta sain molemmat Helly Hansenilta* ja vieläpä tosi kivat sellaiset. Niistä tulee olemaan iloa vielä paljon tämänkin reissun jälkeen!

lasketteluhousut 02helly hansen 1

Uusien talvikenkien lisäksi otin mukaan vuorilliset ja tukevakorkoiset saappaat, joihin ujutin lämpöpohjalliset. Jos matkalle ei olisi osunut uuden vuoden iltaa ja miehen synttäreitä, olisin varmasti lähtenyt reissuun pelkillä matalilla kengillä ja pärjännyt mainiosti. Noita kahta iltaa lukuun ottamatta kuljinkin näissä uusissa superlämpimissä sekä vettä pitävissä talvikengissä, joilla pärjäsi loistavasti vaikka sisällä oli vain aavistuksen tavallista paksumpi sukka. Jos Helsinkiinkin saapuu vielä kunnon talvi ja lumikinokset, en enää kärvistele ohuissa koroissa vaan otan suosiolla nämä käyttöön! Myönnettävä kyllä on, että en näitä(kään) ihan puhtaasti järkiperusteisesti valinnut. Tietty katsoin, että sopivat olosuhteisiin, mutta nimenomaan tähän malliin päädyin värimaailman ja aivan erityisesti hauskojen nauhojensa takia.

Hyvästä valmistautumisesta huolimatta kävi niin, että olin pakannut laukkuun ihan liian lämmintä vaatetta kylmänpelossani, eikä paksuimpia neuleita tai välikerroksia kertaakaan tarvittu. Matkan alussa mittari näytti -26 astetta, mutta lämpötilat kohosivat matkan edetessä lähemmäs nollaa. Silti verrattuna Helsingin hyytävään merituuleen, sää tuntui kylmimpinäkin päivinä yllättävän lempeältä. Riitti, että kerraston päälle puki lasketteluhousut (kävin juuri ennen reissua ostamassa XXL Sportista tarjouksessa olleet, jotka ajoivat asiansa mainiosti) ja kerrastoyläosan päälle ei lämpimimpänä päivänä tarvinnut laittaa ulkotakkia kummempaa, mutta muina päivinä vaihtelin neuleen ja fleecen välillä – niissä pärjäsi mainiosti! Myös paksut kintaat olivat vähän turha hankinta, villasormikkaillakin pärjäsi (plus että kuvien ottaminen hoitui näppärämmin!). Tietty toisinkin olisi voinut olla, ennen reissuamme pakkaset olivat olleet vielä kovemmat, joten oli kuitenkin hyvä, että matkalaukussa oli kerroksia mukana ihan varmuuden varalle!

helly hansen 3helly hansen 6*saatu blogin kautta

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

no jo ihmetystä herätti, että mitä sä jossain lapissa teet

Vastaa

Ai koska en ole talvi-ihmisiä? :) Siinäpä silloin vasta aivan erinomainen syy mennä, kokea ja toivottavasti myös oppia uutta!

Vastaa

Hauska, mulla ihan päinvastoin! Kummasti tulee vaatehuoneeseen tilaa, kun laitan talvikamppeet pois… Lapin-reissunne kuvat olivat niin ihania, omasta Lappi-matkasta Luostolle on jo aika monta vuotta…

Vastaa

Haha, mulla on taas niin, että kun pakkaan kesäkengät ja bleiserit piiloon, niin eteiseen ilmestyy yhtäkkiä ihan hirveästi tilaa :D Mutta ihan totta, että nuo talvivaatteet ovat paljon tilaavievempiä, joten jos niitä olisi useampia, niin voin hyvin kuvitella käyvän just noin!

Vastaa

”Kengät ja takki olivatkin juuri se kriittisin piste ja olisivat myös olleet ne isoimmat hankinnat, joten iso kivi vierähti sydämeltä matkasuunnitelmia tehdessä kun lyhyestä varoitusajasta huolimatta sain molemmat Helly Hansenilta* ja vieläpä tosi kivat sellaiset.”

En tiedä onko tämä oleellinen seikka mutta otitko siis itse yhteyttä Helly Hanseniin ja pyysit sponsorointia?

Vastaa

Juu, kyllä itse kysyin! :) Ihan pakko vielä mainita, ettei siis ole saatu postausta vastaan, eli ei edellytetty näkyvyyttä.

Vastaa

Nämä blogilahjat tai miksikä niitä voikaan sanoa ovat kyllä tosi jännä juttu ja olisi kiva jos tekisit aihepiiristä ihan oman postauksen joskus.

Mikäli mitään postausta ei edellytetä, niin mikä on tuotteen antavan yrityksen motiivi? ”Ilmaisia lounaita” kun harvemmin on tarjolla tässä maailmassa. Ihmeelliseltä tuntuu, että mikään yritys lähettäisi kenellekään ilmaiseksi arvokkaita tuotteita ihan vaan kun joku kysyy :)

Vastaa

Näistä on itse asiassa tehtykin hirveän hyviä postauksia moneen blogiin, täytyykin nyt kaivella muistista mistä löytyisi! Tietty itsekin voin kirjoitella, ei toki este sille :)

Tokihan varmasti toivotaan, että kirjoitetaan ja se mitä sovitaan on tietty bloggaajan/portaalin ja yrityksen välinen sopimus (kunhan tietty toimitaan läpinäkyvästi lukijan suuntaan, eli ei salata sitä, mikäli tuote on saatu/yhteistyö). Itsellä nousee karvat pystyyn jos lähtökohtana tarjotaan jotain sitä vastaan, että siitä pitäisi kirjoittaa. Tietty sovitut yhteistyöt on asia erikseen (ja ne löytyvätkin blogistani yhteistyömerkinnällä varustettuina), mutta niissäkin haluan vapauden lähestyä aihetta omalla tavallani enkä suinkaan suostuisi siihen, että sanellaan mitä ja miten pitää kirjoittaa. Kaikki taas mikä on merkattu saaduksi ei ole edellyttänyt näkyvyyttä.

Tietty yritykset antavat tuotteita bloggaajalle näkyvyyden toivossa, mutta itse en ainakaan halua luvata näkyvyyttä, koska en voi tietää osoittautuuko tuote käytössä sellaiseksi, että voin seistä sen takana. Omiin kokemuksiin pohjautuen moni yritys kuitenkin vaikuttaisi olevan samoilla linjoilla (toki tässäkin on moneen junaan, mutta itse suosiolla ohitan sellaiset, jotka eivät tunnu oikealta/hyvältä), sillä siitä on heillekin suurempi hyöty kuin väkisin väännetyn oloisista postauksista, jotka lukijat ohittavat kyllästyneinä (plus että uskon mahdollisen näkyvyyden olevan silti heille vielä verrattain edullista näkyvyyttä) – tai ainakin näin itse markkinoinnilliselta aspektilta asiaa ajatellen olettaisin :)

Vastaa

Hienot kengät! Mistähän sellaisia voisi löytää? Vastaako kengän numero omaa kengän kokoasi, vai onko väljä/napakka?

Vastaa

Kiitti! Tykästyin siihen, että vaikka ovatkin lämpimät ja mukavat talvikengät, niin silti mallissa on vähän jujua ja värimaailmansa puolesta ovat tosi monikäyttöiset! Plussaa myös siitä, etteivät näytä mitenkään massiivisilta saati tunnu jalassa raskailta :)

Helly Hansenia myy monet urheiluvaateliikkeet jos haluaa päästä ihan paikan päälle sovittelemaan, mutta tein tässä pientä googlailua ja huomasin, että ainakin HH:n omassa nettikaupassa (toimittaa myös Suomeen) näyttää olevan just samaiset popot tarjouksessa! :)

Täältä löytyy: http://shop.hellyhansen.com/fi/item/w-varri-10725/?t_type=src&COLOR=070%20INCENSE%20%2F%20SHITAKE%20%2F%20NATUR&t_type=cat

Ai niin, ja tuosta koosta: jalankokoni on 40 ja sama luonnollisesti näissä kengissä, vastaavat siis (ainakin tässä koossa) just kokoaan! :)

Leave a Reply to Minna Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.