Sunnuntaissa ja maanantaissa on tietyllä tapaa jotain samaa, molemmat ovat ainakin omalla kohdallani päiviä, joilla vallitsee hyvin tunnistettavat omanlaisensa tunnelmat. Maanantaita hallitsee käyntiin pääsemisen kankeus, herääminen tuntuu hankalalta ja muutenkin olo on hidas. Ja jos maanantaina käynnistelee itseään niin sunnuntaina ote alkaa jo hiipua, kun viikko on tullut hoidettua asioita ja pysyttyä ajan tasalla niin sunnuntaina alkaa ote lipeämään, eikä oikein enää jaksaisi mitään vaativaa. Niinpä vietänkin sunnuntait usein mieluiten kotona ja jos vain mahdollista, en suunnittele niille mitään kevyitä kävelylenkkejä tai brunsseiluja kummempaa.

Tänään olenkin viettänyt päivää ihan vain kotona – nukkunut myöhään, kirjannut ylös ensi vuoden matkahaaveita, pyöritellyt paria työjuttua huomiseksi valmiiksi, uppoutunut Pinterestiin, kasannut kenkiä ensi viikon kirppistä varten ja lakkaillut kynsiä uutteen viikkoon. Pientä ja stressitöntä, sopii hyvin sunnuntain raukeaan tunnelmaan!

treat french vanillatreat french vanilla 5

Olen käyttänyt viime aikoina blogin kautta testiin saamiani Treat Collectionin lakkoja yhdessä sekä erikseen. Väri- ja päällyslakka ovat suosikkejani, pigmentti on vahva, lakat kuivuvat nopeasti ja liputan myös keston puolesta. Aluslakasta en ole vielä ihan varma, se tuntuu toimivan täydellisesti saman merkin värilakan kanssa, mutta kokeilin sitä kerran erimerkkisen kynsilakkani kanssa ja värillinen lakka lähti kuoriutumaan pois parin päivän jälkeen liuskoina. En siis tiedä oliko vain sattumaa vai onko se suunniteltu nimenomaan Treatin lakan pariksi, sillä sen kanssa samaa ongelmaa ei ole ollut vaan pysyvyys on ollut hyvä. Täytyy siis vielä testailla! Kuvissa kynsissä on Treatin harmaa sävy French Vanilla.

treat french vanilla 3

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.