En ole mikään energiapakkaus tai kodinhengetär, en todellakaan. Olen laiskanlainen ja mukavuudenhaluinen. Toki aikaansaava kun sille päälle satun, mikä yleensä tarkoittaa lähinnä niitä itseä inspiroivia juttuja, eli olen todella huono tekemään pakolla ja venytän sellaisiksi kokemiani juttuja maailman tappiin, mutta en laske tunteja jos innostun jostain ja pursuan ideoita haluten tehdä kaiken ihan nyt heti. Harmi vain, että harvemmin innostun siivoamisesta, arkiasioiden hoitamisesta ja muusta hyödyllisestä sekä välttämättömästä.

Siedänkin hyvin kaaosta ja epäjärjestystä, mutta sitten taas joku pilkkujuttu saattaa sulkea muunmaailman ulos aina siihen asti kun on valmista. Olen toisinaan kuvaillut itseäni verrattain boheemiksi epäjärjestelmällisyyteni ja hajamielisyyteni vuoksi, vaikkei se ehkä ulkoisesta olemuksesta näykään. Äh, tämä nyt ei ollut yhtään sitä, mitä oli tarkoitus kirjoittaa, tarkoitukseni oli nimittäin vain kertoa, että olen ollut tänään niin aktiivinen, että hämmästyttää, ja aktiivinen nimenomaan siivoamisen suhteen. Olen kolunnut kaappeja ja järjestellyt hyllyjä, organisoinut kulmia uudelleen ja pedannut pohjaa entistä toimivammalle kodille. Ehkä Köpiksen reissu ja ne kaikki kadehdittavan kauniit sekä kiinnostavat tilat olivat se vaadittava sysäys, että meilläkin kotijutut alkavat ottaa askelta eteenpäin? Tai sitten tämä oli vain päivän hairahdus. Tai kevät. Oli miten oli, toivon, että linja jatkuu ainakin vielä hetken, että saadaan ihan oikeasti keskeneräisyyttä vähennettyä ja tavaroille paikkoja.

neulehame 4neulehame 21neulehame 12Pusero: Sfera / Neule: H&M / Neulehame: River Island / Aurinkolasit: Versace / Kengät: Shoeshibar / Korvikset: Glitter

Psst. Huomaatteko muuten kuvissa jotain erilaista? Jopa mies huomasi, joten ilmeisesti hiukseni todella on aina samallalailla, eli kyllä, pieni muutos kampauksessa. Ei tässä kyllä ollut tarkoituksena ryhtyä villiksi vaan ihan vain tuskailin likaisia etuhiuksia, joten päätin suihkuttaa niihin kuivashampoota ja iskeä pinnillä sivulle kiinni. Lopputuloksesta tulikin ihan pikkuisen erilainen look, jota voisi hyvin kokeilla toistekin, vaikkei olisikaan likaisia hiuksia piilotettavana. :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Miks sä käytät noita marttakenkiä?

Näytät ihan sen kiinteistökuningattaren halvemmalta versiolta.

Kaisa Liski, vai mikä sen nimi on?

Vastaa

Harmi, että harmittaa taas :) Kuten sinulle viimeksi mainitsinkin kun näistä kengistä kommentoit, että reissussa on pakko olla sellaiset kengät, joilla jaksaa kävellä, ja nämä jos mitkä ovat juuri sellaiset, mahdottoman mukavat jalassa :)

Vastaa

Kuvailit minut tuossa alussa. Olen aivan samanlainen. Joskus siivous venyy ja venyy, kaaos ympärillä kasvaa, mutta auta armias, jos joku pieni juttu jossain näkymättömässä paikassa alkaa ärsyttään… Voin siis sanoa itseäni tästä lähtien boheemiksi?! =) Hyvä, että tälle löytyi joku nimikin. Tykkään tuosta kampauksesta kovasti.

Vastaa

Ooh, ihana, että meitä on muitakin! Haha, en tiedä onko boheemi oikea sana kuvaamaan, sitä on vaan ollut niin helppo käyttää ja yleensä on tullut ymmärretyksi :D

Hauska sattuma muuten, ihan just äsken yritin kommentoida blogiisi, mutta huomasin, ettei sulla voinutkaan kommentoida nimettömänä nettiosoitteen kera (ja muistin samalla, että olen aiemminkin yrittänyt, mutten muista miten asian silloin ratkaisin), pöh. Tai noh, on mulla googletunnarit, mutta ne on ikivanhat, ja johtaa mun supervanhaan profiiliin ja menneeseen blogiini, mutta ehkä täytyy oottaa ne käyttöön, että saan kommentin matkaan :)

Vastaa

Se on tuossa Bloggerissa huono puoli, kun ei saa sähköpostilla tunnistautumista kommentointiin… Mulla tässä tämä blogialustan vaihto-operaatio meneillään… katotaan nyt miten tässä käy. :) Mutta olihan sulta tullut joku aika sitten siihen mattojuttuunkin kommenttia… Jotenkin olet siis onnistunut :)

Vastaa

Ah, joo, nyt muistankin! Kikkailin sen bloggerin kautta, eli oisko se ollut vanhalla ”korundi” nimimerkillä? tai en oo varma, mutta jotenkin vanhan blogger-tunnuksen kautta sen tein :D täytyypä yrittää samaa uudelleen, niin saan tuonkin kommentin julkaistua!

Vastaa

Onpas kiva asu! Tuo raitahame varsinkin :) Samaa mieltä siitä, että reissussa on pakko olla hyvät kengät. Kyllä sitä tekisi mieli tepastella vaikka missä ihanuuksissa, mutta jalat väsyy. Mielummin käytän jotain mukavampia ja kärsin vähemmän :)

http://beauty-highlights.blogspot.fi/

Vastaa

Oi, kiitti! Tämä neulehame oli kyllä onni kun sattui matkaan, lämmitti nimittäin mukavasti kolealla säällä :) No näinpä juuri, olisihan se aivan ihana ottaa kenkävalikoimman kauneimmat juuri reissulle mukaan, mutta totuus taitaa olla, että harvoin ne kauneimmat on ne mukavimmat, joten käytännöllisyys ennen kaikkea, ettei jää kohde koluamatta sen takia, ettei jalat jaksa – niillä kivemmilla ehtii sitten sipsutella kotikulmilla :)

Vastaa

Very pretty! Love the skirt! Mukavaa päivää!
http://www.stadinstyle.helsinkids.fi/

Vastaa

Kiitos kovasti! Ihanaa ja aurinkoista päivää myös sinulle :)

Vastaa

Siis uskomatonta, sähän kuvailit tekstissäsi minut! :D Olipa helpottava huomata, että kaikki bloggarit eivät ole siivoushuisku kädessä kulkevia tarmonpesiä, haha ;D Keksni sata muuta tärkeämpää hommaa kuin vaikkapa siivoaminen ja muutenkin teen kaikki itseäni ei niin kiinnostavat/pakolliset jutut aina viimetipassa. Huh, en on ole yksin!

Kaunis asu taasen! Ja miten ihmeessä joku jaksaakin urputtaa kengistä… voi huoh. Nyt ”nimetön” nauttimaan kauniista kevätsäästä ja pienelle happihyppelylle sieltä! ;)

Vastaa

Hahaa, ihanaa, että löytyy muitakin! Kuulostaapa niin tutulta :) Joo, en todella kuulu niihin ihmsiin/bloggareihin, joiden koti olisi aina (eli siis juuri koskaan) tiptop. Siivous kun on ehdottomasti sieltä häntäpäästä miettiessä, mihin halaun käyttää aikaani ;) Mutta olishan se tietty kiva jos olisi edes joskus sellaista kuin sisustuslehdissä, mutta ei taida onnistua mun luonteella :)

Kiitos!! Heh, no niinpä – asiat on aika hyvin, jos ne kengät on harmituksista suurin ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.