Kesäfiiliksissä

Tuskin olen ainoa, joka on nauttinut viime päivinä täysillä helteestä! Ainakaan päätelleen ihmismäärästä rannoilla, kallioilla ja puistoissa. Hyvä niin, sillä nyt saakin nauttia. Olen yrittänyt viime aikoina opetella päivitettyä työviikkorytmiä ja parempaa kalenterinhallintaa, minkä tarkoituksena olisi taata vapaaviikonloppuja aiempaa enemmän. Tai oikeastaan niitä ei ole juurikaan aiemmin ollut, työt ovat kulkeneet mukana viikon ympäri vuoden … Lue lisää

Kesän alun asu

Päivät menevät älytöntä vauhtia. Tämä postaus on ollut avonaisena ikkuna läppärin ruudulla jo viikonlopusta, ja pian päivä kääntyy keskiviikon puolelle, mutta muka en ole ehtinyt saatella kokonaisuutta loppuun. Toisaalta, parin päivän pyrähdys Hämeenlinnaan vähän sotki arkirutiineita. Mies vaihtoi työtä ja samalla työkaupunkia, niinpä nyt yhtäkkiä Hämeenlinna käy tutummaksi kuin olisi osannut ennustaa. Päätinkin lähteä pariksi … Lue lisää

Pinkki bleiseri ja kukkamekko

Jaiks, mikä sadepäivä! Jälleen konkreettinen esimerkki siitä, kuinka valolla käyvä olen. Eilen oli ihan mukavasti energiaa ja sain hyvin aikaan. Tänään olen ollut aivan henkisessä koomassa, jossa tekisi mieli pysyä vain sängyssä eikä todellakaan tehdä töitä tai mitään muutakaan, mitä oikeasti pitäisi. Hyvä puoli näin yrittäjänä on, että useimpia töitä voi siirrellä, niin pystyy pitämään … Lue lisää