Satamatie 6 ja vierailu Lappeenrannassa

Tältä vuodelta toivoin entistä liikkuvampaa työntekoa, sillä olen huomannut, että vaihtelevat työpisteet ja erilaiset ympäristöt inspiroivat itseä ja ruokkivat luovuutta. Syksyn aikana vietin paljon aikaa asiakkaiden luona, mutta alkava vuosi näyttää siinäkin vähän erilaiselle, mikä olisi loistava mahdollisuus vaikuttaa työtapoihin ja -paikkoihin. Maisemanvaihdos ei suinkaan tarkoita kauaksi lähtemistä (vaikka toki sitäkin toivon), vaan ihan kotikaupungin … Lue lisää

Ali-Ollin Alpakkatila

Olemme seuranneet läpi kesän kahden pienen pupun kasvua miehen kotikerrostalon pihalla. Hankimmepa pari viikkoa sitten kiikaritkin voidaksemme tutkailla Persikaksi ja Persimoniksi nimettyjen pupujen arkea tarkemmin, vaikka hyvinpä nuo sisäpihalle aukeaviin ikkunoihin muutenkin näkyvät. Olen jo tottunut saamaan puhelimeeni pupupäivityksiä omassa kodissa ollessani ja kesän suurin pupu-uutinen oli, kun pihalle yhtäkkiä viime viikolla ilmestyi vielä pienempiä … Lue lisää

Terraviivan keramiikkapaja Turussa

Muistelen vieläkin ilolla viikontakaista lämpöisiä hetkiä Turussa. Tänään töihin kävellessä päälle ripotelleet lumihiutaleiden haituvat eivät kuitenkaan tavalliseen tapaan haitanneet, sillä huomenna maisema vaihtuu itselle sopivampiin asteisiin. Nyt tosin on vielä pakkaus vaiheessa ja monta muutakin asiaa hoidettavana ennen aamuyön lähtöä. Niin Turussa kuin tulevalla reissullakin kiinnostaa paikallinen design ja käsityöt. Osana Turun blogimatkaa poikkesimme Aurajoen … Lue lisää