Adrianmeren äärellä

Mieli alkaa jo väkisin kohtaamaan kotiinpaluuta, jonka h-hetki on tipahtanut eteen ihan yhtäkkiä. Ensin sitä lillui ihanassa autuaassa olotilassa, jossa aikaa vain oli. Päivissä oli sekaisin ja tuntui, että matkaa ja kohteita on vielä vaikka kuinka jäljellä. Mutta sitten siirryttiin reissun viimeiselle viikolle, ja yhtäkkiä aika on alkanut lentämään. Enää ei olekaan aikaa, vaan jäljellä … Lue lisää

Ruokaelämyksiä Dubrovnikissa

Yksi elämän suurista iloista on hyvä ruoka, niinpä ruoalla on merkitystä myös matkoilla. Uuteen kohteeseen tullessa moni ravintola saattaa näyttää houkuttelevalta, mutta se ei kerro vielä mitään itse ruoan mausta tai hinta-laatusuhteesta, vaikka tietenkin viihtyisällä miljööllä on kokonaiskokemukseen iso vaikutus. Ennen suuntaamista suin päin syömään ensimmäiseen kivaan ravintolaan, sauhuaa TripAdvisor omaan makuun, hintaluokkaan ja tarpeeseen … Lue lisää

Muurilla

Oli väistämätöntä, että kiivettyäni massiiviselle Dubrovnikin vanhaakaupunkia ympäröivälle muurille ajatukseni harhailivat Game of Thronesiin (vähänkö tämä viimeinen tuotantokausi on ollut jännä ja joudun odottamaan kotiin asti nähdäkseni uudet jaksot!), eikä asiaa auttanut eksyttyäni miettimään viimeisiä juonenkäänteitä samalla ihaillen mielettömiä ylhäältä aukeavia näkymiä, vastaan käveli mies hyräillen sarjan tunnaria. Ilmeisesti en ollut ainoa, jolle tämä historiallinen … Lue lisää