& Other Stories Helsinki

1

Blogi on takunnut pahasti muutaman päivän ja etusivu on näyttänyt hassulta, ehkä olettekin havainneet häiriöt. Kokonaisuus on ollut niin jumissa, etten ole päässyt tekemään postauksia, joten siitä tylsä hetken hiljaiselo. Pöh. No mutta nyt, sain ihanaa apua ja nyt näyttää lupaavalta ja pääsin vihdoin sukeltamaan uuden postauksen pariin!

Tämä postaus piti siis tehdä jo muutama päivä sitten ja tänään pureutua ihan muihin aiheisiin, mutta kuten itselleni viime päivinä olen lempeästi todennut, ei maailma kaadu siihen jos blogi ei päivity hetkeen tai muuten vain näyttää hassulta.  Kukaan sitä kuitenkaan muista enää muutaman päivän kuluttua, itsekään. Blogilomaksi näitä päiviä tosin ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua, sillä aika on mennyt korjaustöiden sumplimiseen. Niitä hetkiä kun inhoan itsenäistä bloggaamista, helpdeskiä ei ole ja jokainen ongelma vaatii ylimääräistä aikaa ja vaivaa (ja rahaa). En siis voisi olla kiitollisempi avusta, joka lopulta herätti blogini taas henkiin!

Mutta niin, se mitä piti kertoa (vaikka kaikkihan te sen jo tähän mennessä tiesitte), että & Other Stories avasi ovensa perjantaina Helsinkiin, H&M:n Galleria Esplanadin vanhoihin tiloihin (viereen tulee muuten Samsoe&Samsoe, can’t wait!).

Poikkesin avajaisissa keskiviikkona ja ihmispaljous oli niin valtava, että valitettavasti kuvasaldo jäi vähille. Mutta suosittelen lämpimästi poikkeamaan, tosi kauniit tilat ja voih, se valikoima! En edes kehtaa tunnustaa kuinka monella sadalla tein ostoksia. & Other Storeisin valikoima siis kolahtaa kovaa, joten olen varma, ettei shoppailut jäänee tähän. Tosin seuraava kerta olkoon vasta reissun jälkeen, sillä ikinä tiedä mitä kivaa matkan päällä tulee vastaan!

Nyt yritän kuroa umpeen rästiin jääneitä postauksia, ensi viikolla taas tutulla sykkeellä, ellei yllärivastoinkäymisiä taas tule. Hitaasti tosin blogi tällä hetkellä toimii, mutta ongelma kerrallaane teenpäin. ;)

Ostoslistalla nyt!

0

Kuten olen todennutkin, olen tehnyt kesään aikana – tai jos tarkkoja ollaan, oikeastaan jo viimeisen vuoden tai parin aikana – ostoksia melko harvakseltaan ja valikoiden. Olen kyllästynyt heräteostoksiin (vaikka tänään sellaisen kyllä pitkästä aikaa tein, ostin nimittäin bomber-mallisen takin, jollaista en ollut aiemmin ajatellutkaan tulevani omistamaan) ja huomannut kiinnostuvani yhä enemmän laadukkaista ja pitkäikäisistä hankinnoista. Myös kotimaisesta muodista, joka aiemmin tuntui itselle etäiseltä, on alkanut löytymään suosikkeja, joita toivon saavani hiljalleen koottua kaappiini.

Viikko sitten ostin ensimmäisen maripaitani, joka sittemmin on ollut käytössä jo paljon, ja Marimekolta on muitakin herkullisuuksia niin sisustus- kuin vaatepuoleltakin kiikarissa. Mutta on toki muutakin tällä hetkellä haaveissa kuin Marimekkoa, tai peräti jo ostoskoriin kilahtaneita, kuten seuraavaa.

kotimaista muotia1. Marimekon Sapho-hameeseen ihastuin toissa viikolla outletissa piipahtaneena. Hame jäi kummittelemaan mieleen, niinpä laitoin sen eilen tilaukseen verkkokaupasta. Ihana ajaton malli, joka sai olon tuntumaan sirolta. Ainoa ongelma on koko, mikä oli myös syynä hameen jäämisestä aiemmin kauppaan. Pieninkin koko oli itselle selvästi liian iso vyötäröltä, niinpä se tulee vaatimaan kavennusta.

2. Becksöndergaardin Mill-huivia olen eksynyt silmäilemään jo useamman kerran. Kauniille klassiselle huiville on aina tarvetta ja nyt kun musta klassikkohuivi löytyy jo, on seuraavana hankintalistalla harmaa. Millin laitoin tilaukseen jonkin aikaa sitten, joten en malta odottaa sen saapumista. Tosin eniten tarvetta sille taitaa olla vasta ilmojen vähän viilennyttyä.

3. R/H Studion Mickey Dressiin ihastuin Televisio Lifestyle Shopissa vierailtuani ja sen myötä se myös siirtyi toivehankintalistalle. Television verkkokaupasta oli oma koko jo loppu juuri tässä väriyhdistelmässä, mutta aloin pohtimaan, voisiko sittenkin myös mustavalkoinen malli toimia itsellä. Ainakin se olisi ympärivuotinen!

4. Musta nahkainen shopperi on ollut hakusessa jo jonkin aikaa. Olen muutaman mallin kotiin tilannut, mutta aina jokin on mättänyt ja ne ovat päätyneet palautukseen. Nyt tilasin Zignin shopperin, jonka toivon olevan se, jota ei tarvitse palauttaa.

5. Mustat nahkasandaalit ovat kiikkuneet niin ikään ostoslistalla läpi kesän ja kerta toisensa jälkeen olen eksynyt silmäilemään Warehousen nilkkaremmisandaaleita ja nyt odottelen niitä Zalandolta saapuviksi. Toivottavasti istuvat, jotta saan vielä toivesandaalit tänä kesänä käyttöön. Jos ei, en tiedä mistä lähteä vastaavia vielä metsästämään.

6. Mukavan Rusetti-pipoon ihastuin Design museon shopissa ja viimein tänään kävin ostamassa sen itselleni Nougatista. Viime hetkellä tosin meinasin vaihtaa rusettipantaan, mutta päätin lopulta pitäytyä alkuperäisessä ajatuksessa. Saa nähdä, miten itselle tyystin uudenlainen päähine istuu arkikäyttöön!

Bonus: Ostoslistalla on myös citykelpoinen sadetakki, mutten vielä tiedä millaisen hankkisin. Olen kiikaroinut Rainsin sadetakkeja, joita hypistelin keltaista versiota tänään Cilla’sissa, mutta Rainsin värivalikoimasta ei ole löytynyt suoraa kolahdusta, joten en tiedä olisiko sittenkin jonkun toisen merkin valikoimassa paremmin itselle sopiva vaihtoehto.

Kuvat lainattu, lähteet linkkien takana.

H&M Conscious Exclusive

2

hm conscious exclusive 1

Poikkesin eilen H&M showroomilla hypistelemässä huomenna myyntiin tulevaa H&M Conscious Exclusive -mallistoa. Rakastan pehmeitä sävyjä, joten kun astuin tilaan, ihastuin ensi vilkaisulla – huone kylpi hempeydessä. H&M:n mallistojen kanssa olen vähän joko tai tyyppiä, jotkut eivät vain kolahda ja jotkut sitten täysillä, joten turha kai sanoa, että tämä tuntui juuri eikä melkein omalta.

Kokonaisuus huokui tiettyä veistoksellisuutta, historian ja nykyajan kohtaamista. Vaatteissa vilahtikin vintage-vibat, muttei liiaksi. Ilmavat ja ylelliset materiaalit yhdistettynä harmonisiin sävyihin tekivät kokonaisuudesta poikkeuksellisen hienostuneen.

hm conscious exclusive 7hm conscious exclusive 19hm conscious exclusive 2

Mallisto on kunnianosoitus Musée des Arts Décoratifs -museolle, ja mallisto onkin saanut inspiraationsa edellisten kolmen sadan vuoden muodin lisäksi taiteesta. Jos pitäisi valita kaksi sanaa kuvaamaan kokonaisuutta, olisi elegantti ehdottomasti ensimmäinen, ylellinen toinen.

hm conscious exclusive 6hm conscious exclusive 11

Omia suosikkejani mallistosta oli ehdottomasti upeat mekot. Voi kun sellaisille löytyisi enemmän käyttömahdollisuuksia niin voisi raaskia ostaakin, erityisesti postauksen viimeisen kuvan mekko kolahti. Eikä hullumpi ole myöskään ylempänä vilahtanut nudesävyinen kerroshelmainen mekko.

Mallistossa on mukana myös kolme hääpukua, mutta miksikäs niitäkin ei voisi valjastaa muuhunkin juhlakäyttöön.

hm conscious exclusive 14 hm conscious exclusive 16 hm conscious exclusive 17

Aihetta vähän sivuten postauksen lomassa H&M Beautyn uusia tuotteita, joiden pakkausdesignia olen aiemminkin ihastellut. Edullisiksi tuotteiksi kauneuspuolenn visuaalisuuteen on panostettu ihanan paljon uudistuksen jälkeen.

hm conscious exclusive 01