Burgundinpunainen on lempivärejäni pukeutumisessa, mutta jostain syystä se saa silti aina uutta potkua syksyisin. Tuon väri-ihastuksen tavallaan kokee löytävänsä näinä syysviikkoina vuodesta toiseen aina uudelleen. Ehkä sen muka ehtii kesän aikana jotenkin unohtaa? Joka tapauksessa, viininpunainen on täydellinen syyssävy ja muutenkin kaunis arkiväri talvikautena. Se on mustaa pehmeämpi ja ruskeaa elegantimpi. Lisäksi sävy sopii monelle.

Olen hetkittäin kokenut hankalaksi sen, että hiusten vähän tummennuttua oman värin kasvettua kunnolla esiin, kaikki vaatesävyt eivät vain enää toimi yhtä kivasti kuin ennen, vaaleammilla hiuksilla. Toisaalta toiset sävyt saattavat toimia paremminkin. Joka tapauksessa, burgundi on niitä värejä, joka toimii aina vain, vaaleamman tukan parina tai tällä nykyisellä, mikä väri nyt onkaan? En oikein tiedä.

Välillä hiukset näyttävät tummanvaaleilta, välillä jopa ruskeille. Välillä keltaisille ja välillä maantiensävyisille. Väriin vaikuttaa valo ja ajan kuluminen pesusta. Myös katsojasta on kiinni, miten näkee. Joillekin hiukseni edelleen ovat vaalea, toinen huudahtaa, että eiväthän hiukseni enää ole vaaleat. Ota siinä sitten selvää.

Mies kuvaili niitä taannoin kultaisiksi, minkä itse käänsin mielessäni keltaiseksi. Eli se huonoin mahdollinen värimielikuva hiuksille, mutta ehkäpä ei pidä ajatella niin. Ehkä ylipäätään ei pitäisi väkisin yrittää määritellä, olkoon mitä milloinkin ovat.

Neulemekko: Oasis / Denimpaita: Makia / Nilkkurit: Unisa / Laukku: Coccinelle
Kuvat: Ilona, Torpan tyttö

Kuvien Millie Wrap Dress on muuten Oasiksen tämän syksyn mallistoa ja aivan ihana. Sopivan napakkaa ja kauniisti istuvaa neulosta, ja mekko toimii kauniisti aluspaidalla sekä ilman. Myynissä myös mustana.

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Hei,
Sinun hiukset ovat todella kauniit ja kasvatusprojektisi innoittamana päätin kokeilla samaa🙂 Kenellä kampaajalla kävit kun aloitit hiusten kasvatusprojektisi?

Vastaa

Oi kiitos, onpa kiva kuulla! Mulla todella oli ihan superhyvä kampaaja Qhair Korttelissa, jota olisin todella lämpimästi voinut suositella, mutta hän suureksi harmikseni muutti ulkomaille. Nyt olen käynyt kerran samaisen kampaamon Kaisalla ja myös hänen kädenjälkensä oli superluonnollinen, joten uskon palaavani vielä hänen luokseen kun hiukset taas kaipaavat freesausta :)

Vastaa

Kiitokset tiedosta!

Leave a Reply to Satu Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.