Vielä muutama päivä sitten kuvittelin, että tämä viikko olisi jotenkin rennompi, mutta mitä vielä. Olen toki saanut kurottua rästitöitä kiinni, mutta samalla valtava aikasyöppö on ollut kaikenlaisten remppa-asioiden selvittely. Olen yrittänyt kuumeisesti löytää lattialle kunnostajaa (vielä tuloksetta), etsiä laattoja, vertaillut lavuaareja ja suihkuja, suunnitellut eteisen kaappiratkaisua ja noh, sen sellaista. Ei siis todellakaan ole käynyt aika pitkäksi. Äitini kysyi, olenkohan nyt haukannut vähän liian ison palan, mutta ehkä tämä on enemmän luonteelleni tyypillistä, haluan syventyä, perehtyä, vertailla ja tehdä kunnolla. Epäilemättä remonttikuvion voisi hoitaa mutkattomamminkin, heittää laminaatit lattiaan ja valita peruskaakelit. Ja varmasti tulisi toimivaa ja erittäin asuinkelpoista. Mutta itse tavallaan tykkään siitä suunnittelutyöstä ja syvemmin ymmärtämisestä. Kiireen tuntu toki on ikävä oma lisänsä, mutta toisaalta, se nyt vain kuuluu asiaan. Ymmärrän toki äidin sanat, saattaa näyttää melko kaoottiselle sivusta, mutta toisaalta, itse en kadu tippaakaan ja päinvastoin, jos mahdollista, olen koko ajan vakuuttuneempi siitä että tämä remppakuvioon lähteminen oli niin oikea valinta itselle. Toki projekti jakaminen keventäisi taakkaa, jonka yksin nyt kantaa, mutta toisaalta, onpa kaikki päätäntävalta omissa käsissä!

Oman lisänsä viikon kiireeseen on tuonut se, että sanoin vuokra-asuntoni irti ja on täytynyt siivota asuntoa siihen kuntoon, että sitä voidaan jo nyt heti kuun taitteessa tulla katsomaan. Lisäksi perjantaiaamuna suuntaamme roadtripille, jota suunnittelimme jo viime viikolle. Luulin, että tämä olisi jotenkin parempi ajankohta, mutta erehdyin. Noh, ehkä säiden puolesta. Ja toisaalta, varmasti sitten kun pääsee liikkeelle, kiireen tuntu loiventuu ja irtautuminen remppakuvioista tekee aivan varmasti todella hyvää! Niinpä nyt matkalaukku kiinni ja kohdi Joutsaa, ihanaa viikonloppua kaikille!

Mekko: Reserved, saatu blogin kautta / Korikassi: & Other Stories / Kengät: Vagabond

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Ihana mekko, halkio tuo keveyttä midimittaan. Lyhyenä ja pyöreänä on hirveän vaikea löytää mekkoa, joka näyttäisi mittasuhteiltaan hyvältä.
Hyvä ottaa breikkiä remontista, vaikka ei ehkä siltä tunnukaan. Voi joku asia selkiintyäkin. Onko vanha lautalattia ihan ehdoton päähänpinttymä? Tuleeko se edullisemmaksi vai kalliimmaksi? Aiotko maalauttaa sen kuitenkin?
Anteeksi uteliaisuuteni, se on vain mielenkiintoa valintojasi kohtaan, on niin jännittävä seurata millaisiin ratkaisuihin päädyt.

Vastaa

Kiitos! Ymmärrän, omaan kroppaan taas on helppo löytää mekkoja, mutta housejan kanssa onkin sitten ihan toinen juttu! :)

Pidän ajatuksesta, että asuntoa kunnioittaisi kunnostamalla vanhaa, mutta tokikaan se ei ole ehdottomuus jos menisi tosi hankalaksi tai lattia paljastuisi liian huonokuntoiseksi. Nyt tosin alustavien arvioiden mukaan vanhan kunnostaminen olisi merkittävästi edullisempaa kuin suunnittelemani tammiparketti (hintaero kunnostuksen puolelle yli kolmeaosa), joten sekin tukisi tuota valintaa.

Mutta koko ajan tulee uutta tietoa ja mitä syvemmin asuntoa tarkastelee, myös speksien täytyy sopeutua, joten yritän pitää mieltä avoimena ja sopeutua siihen, mitä remppa edetessään tuokaa tullessaan :) Ja onpa ihana kuulla, että on kiinnostavaa! Tämä on jännää myös itselle, sillä asunto rakentuu ikään kuin paloissa ja mielenkiinnolla odotan itsekin, millaiseksi kokonaisuus lopulta muotoutuu. :)

Leave a Reply to Mermar Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.