Luottovaatteikseni ovat muodostuneet klassiset raitapaidat. Ne ovat loistavia arkiasuja ja pelastavat päivät, jolloin tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa. Kun puhe on raitapaidoista, ei voi olla ohittamatta niistä tunnettua ranskalaista Armor Luxia.

Merkin löysin taannoin Elsan kautta. Joskus viime vuonna tuskailin, että mistä löytäisin klassisen laadukkaan raitapaidan järkevään hintaan ja Elsa kysyi, olenko tsekannut Armor Luxin valikoiman. En ollut, mutta taisi olla jopa se samainen kerta kun kävelin Beamhilliin ja sieltä kotiin ensimmäisen täydellisen raitapaitani kanssa. Tykästyin niin, että sen jälkeen niitä on kertynyt useampi, tarkalleen ottaen omistan neljä Armor Luxin raitapaitaa ja yhden ohuen yksivärinen villa-silkkipuseron. Armor Luxilla kun on paljon muutakin ihanaa kuin raitapaitoja, esimerkiksi kauniita duffelitakkeja, joita olen kuolannut pitkään, mutta kokeilematta en uskalla tilata.

Armor Lux on valmistanut vaatteita jo vuodesta 1938 ja tunnetuin brändi on juuri Breton -raitapaidoistaan, jotka ovat aikoinaan olleet Ranskan laivaston virallinen vaate. Suurin osa valikoimasta valmistetaan edelleen Ranskassa ja tuotannon lähtökohtana on kestävyys sekä hyvät työolot unohtamatta eettisyyttä – Armor Lux on tänä päivänä Ranskan suurimpia Reilun Kaupan puuvillan ostajia.

Paidoissa on kaikki ainekset luottovaatteiksi ja sellaisia ne omalla kohdalla ovat, tuskin tänä vuonna on kulunut viikkoa, ettei päälläni olisi raitaa. Hinta-laatusuhde paidoissa on erittäin kohdallaan, naisten Breton-mallien hinnat lähtevät reilusta viidestä kympistä. Ensi kesäksi hankin ehkäpä raitamekon, jollaisesta jo tänä vuonna haaveilin. Mutta ei mennä asioiden edelle, kesään nyt vielä on matkaa.

Olen tilannut Armor Luxia suoraan heidän omasta verkkokaupasta (jossa on luonnollisesti laajin valikoima) sekä Zalandolta, mutta myynnissä sitä on myös ainakin Nudgessa. Eniten käyttämäni malli on 3/4-hihainen paita, joka on kevyesti tyköistuva, mutta ihania superklassiset pitkähihaisetkin ovat, istuvina ja tarkoituksellisesti vähän ylisuurina.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Täytyy toivoa, että tämä ahdistus ajaisi tavoittelemaan uutta. Itsekin tässä nyt muutaman vuoden sinkkuillut ja haahuillut ja tänä syksynä on toden teolla alkanut ahdistaa tämä ettei kuulu mihinkään, varsinkin juhlapäivinä. Pari vuotta meni ihan iisisti ”tämä on vain väliaikaista” -ajatuksella. Kaipa tässä näin oli käytävä, että tulee tällainen epämukavuusalue, josta lähtee rämpimään eteenpäin.

Vastaa

Hauska sattuma kommenttisi, sillä just eilen illalla kirjoittelin postausta kuluneesta vuodesta ja vertailin sitä viime vuoteen, joka oli ihan kamala. Tajusin, että tosi paljon on muuttunut siitä, ja yski iso asia oli se, että mietin viime vuoden vaihteessa, että mitkä asiat vaivaa kaikkein eniten ja mitä niille voisin tänä vuonna tehdä.

Yllättävää kyllä, se on näemmä kantanut hedelmää. Silti muutos ei tapahdu niin nopeasti kuin tietty kärsimättömänä toivoisi, pystyn siis niin samaistumaan ajatuksiisi. Juhlapäivät ovat edelleen pahoja ja itsenäisyyspäivän jälkeen päätin, että tässä on tapahduttava muutos. Kaksi mennyttä Uutta Vuottakin yksin on tarpeeksi, pää hajoaa jos tämä jatkuu, joten nyt yritän miettiä mitä voin yrittää tehdä, että tulevat joulunpyhät menisi kivuttomammin (näyttää kyllä niiden osalta pahalta). Uuden vuoden aattoonkin tartuin jo, ettei vaan kävisi samaa kuin edellisinä kertoina.

Viime vuotta mulla kuvasi erinomaisesti just tuo viimeinen lauseesi, se oli yhtä epämukavuusaluetta. Voin oikeasti tosi pahoin juuri tuosta kuulumattomuuden tunteesta ja viikonloppujen/pyhien hiljaisuudesta. Silti, niin kamalaa kuin se onkin, uskon todella, että pitkällä tähtäimellä se on mahdollisuus nousuun. Itse olen tsempannut itseäni ajatuksella, että mikään ei kestä ikuisesti ja mitä enemmän nykyisyys kiukuttaa/harmittaa, sitä kovemmin sille haluaa ja pyrkii tekemään jotain. Tietty, eihän se juuri niinä hetkinä paljoa lämmitä kun maailma tuntuu kaatuvan päälle, mutta siinäkin sentään yritän muistuttaa itseäni isommasta kuvasta.

Tuhannesti jaksamista! <3

Vastaa

Todella kauniita kuvia!! Nyt alkoi itseäkin kyseinen raitaihanuus kutkuttamaan, pitänee poiketa Beamhillissä joku päivä testailemassa..

Vastaa

Oi kiitos! <3 Nämä Armor Luxit on kyllä ihania, kannattaa tsekata! En tosin tiedä, onko niitä enää Beamhillissä, sillä postausta kirjoittaessani tsekkasin heidän nettisivujen brändilistan, eikä siinä ainakaan ollut mainittu, mutta jos sattuu matkan varrelle, niin kannattaa tietty kurkata jos silti olisi :)

Leave a Reply to Len Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.