BELLA-BLOGIT JA VEIKKAUS YHTEISTYÖ Jos joulu on lahjojen kulta-aikaa niin niin on kyllä kevätkin! On valmistujaisia, ylppäreitä, äitienpäivää ja ehkäpä synttäreitäkin (kuten kolmekymppisiä, hih). Itselläni on vähän ristiriitainen suhtautuminen lahjoihin, tietty lahjoja on kiva saada ja antaa, mutta vuodet ovat tehneet kriittisemmän niiden sisällön suhteen. Perustavaroita koti on pullollaan itse kullakin ja muutenkin pieni tavarakriittisyys nostelee paikoin päätään. Siksipä lahjan ei haluaisi olevan jotain tarpeetonta, vaan jollain tapaa merkityksellistä ja ihan oikeasti lahjan saajan tavoittavaa.

Lapsille lahjojen hankkiminen on verrattain helppoa ja vielä tuoretta ylioppilastakin on näppärää muistaa lahjakortein, astioin ja vaikka ihan vain rahalla. Mutta entä sitten kun ikää on tullut ja elämää nähty, oma koti löytänyt tyylinsä ja astiasarjoja kerätty useampikin? Huomaan ainakin itsestäni, että lahjojen hankkiminen tuntuu vuosi vuodelta työläämmältä. Tietenkin lahjan antaminen on ihanaa, mikäs sen hienompaa kuin keksiä jotain oivaltavaa ja ihan ylipäätään voida ilahduttaa toista. Jos siis keksii jotain. Haaste tuleekin yleensä siitä, ettei mitään tunnu keksivän ja stressi kasvaa tärkeän päivän sekä lahjan ojennushetken lähestyessä.

arpalahja 1veikkaus 1

Ehkä teen asiasta liian ison jutun vaikka tiedänhän sen itsestänikin, pienet asiat ilahduttavat paljon, oikeastana ihan jo pelkkä ajatus, eikä sitä tarvitse mielestäni pukea materian muotoon. Sellaiset asiat merkitsevät valtavasti kuin vaikkapa yhteinen aika, niinpä viime viikonloppuisella synttäri-illallisella oli minulle aivan erityisen iso merkitys. Myös hemmottelut ja palvelut ovat oiva lahjaidea, monesti ne ovat sellaisia elämyksiä, joita ei välttämättä tule itselleen niin helposti hankkineeksi. Jos lahjan saajan tuntee hyvin, on mukava yrittää vaivihkaa löytää vaikka vain ihan pienikin asia, mistä toinen on haaveillut.

Pidän myös siitä, että nykyään on yleistynyt huimasti lahjoitukset merkkipäiviään viettävälle mieluisaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Se on mielestäni kaunis ajatus, etenkin jos sankari on sitä toivonut. Jos itse juhlisin isosti, pyytäisin ehdottomasti ohjaamaan vähintään kukkarahat jonkin järjestön tilille. Lahjan antajan kulmasta on myönnettävä, etten ennen ole tullut ajatelleeksi myös arpalahjaa ikään kuin vastaavana asiana, mutta Veikkauksen varoin tuetaan lukuisia kohteita aina nuorisotyöstä taiteeseen ja tieteestä liikuntaan. Arpalahjassa on myös pelkän suoran lahjoituksen ohella kivasti konkretiaa, lahjan saaja saa sen pienen kihelmöivän raaputuksen hetken ja parhaimmillaan löytää lahjasta pienen tai ison voiton. Pienestä lahjasta voikin huikeimmillaan paljastua avain isomman unelman toteutukseen, mikä on ajatuksena varsin kutkuttava!

luontoarpaarpalahja 8

Arpa käy hyvin sellaisenaan kauniiseen kuoreen kätkettynä, mutta itse yhdistäisin sen mielelläni vaikka äitienpäiväkukkien kylkeen tai lahjakortin oheen. Omalle äidille ehdottomasti osuvin olisi luontoarpa kirjalahjan sisään pujotettuna, luonto kun on äidin sydäntä lähellä ja kirjalahjat kuuluvat meidän perheessä vakiolahjoihin. Itse sain vuosi sitten lahjaksi valmiiksi täytetyn lottokupongin, joka oli kätketty koriin monen pienen lahjan kera ja viime lauantaina vastaanotin elämäni ensimmäisen arpalahjan, ja arvatkaa mitä, pieni voittohan raaputtamalla paljastui ja matkakassa pääsi taas pikkaisen karttumaan! :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.