Meidän kuukausi on aikataulutettu pitkälti kotiprojektin mukaan, ja se tuleekin imaisemaan (ainakin) kaikki tämän kuun viikonloput. Ensi viikolla lyodään lukkoon uuden kodin seinien värit ja maalausurakka on tarkoitus ajoittaa samaisen viikon viikonlopulle. Kun maalaus ja siivous on hoidettu, on koti valmis muuttoon, mihin onkin tarkoitus keskittyä sitä seuraavana viikonloppuna. Olemme jättäneet kuun viimeisen viikonlopun omaksi hätävarkasi, silloin luovutamme avaimen vanhasta kodista, joten on parempi, ettei kaikki mene ihan viime hetkeen.

Viime viikonloppuna pyörähdimme Lanternassa hakemassa maalimalleja ja kurkkimassa sohvavaihtoehtoja, joista molemmissa on aikomus päätyä vaaleisiin ja helppoihin sävyihin. Seinissä maalarinvalkoista on tullut katseltua jo aivan liikaa, joten haluamme päivittää kodin seinät taittamaan kussakin huoneessa omaan pehmeään sävyynsä. Ensialkuun hamstrasin talteen inspiraatiokuvia, joiden lempeät seinäsävyt onneksi istuivat molempien makuun. Niiden pohjalta oli helppo suunnata hakemaan maalinäytteitä, ja niitä aikamme katseltuamme olemme saaneet hyvin karsittua esiin suosikkimme.

tikkurila tunne 1Kuvat lainattu. Maalit ylhäältä alas: Tikkurila Lumi Iglu 4043, Tikkurila Lumi Morsian 4040, Tikkurila Tunne Paperi F497. Sisustuskuva täältä.

Makuuhuoneeseen on ajatuksena valita lämmin sävy, ja Tikkurilan Tunne -värimaailman Taikina tuntuu tällä hetkellä varteenotettavimmalta vaihtoehdolta. Sen sijaan olohuoneeseen ja eteiseen on vielä parikin oikein potentiaalista vaihtoehtoa, mutta tarkoitus on niissä taittaa väri rusehtavampaan tai jopa harmahtavaan, olohuoneessa vaaleammin ja luonnonvalottomassa eteisessä mahdollisesti hieman tummemmin. Olohuoneen suosikeissa kiikkuu tällä hetkellä Tikkurilan Lumi -sarjan sävy Morsian, mutta harmahtava Iglu on myös alkanut kiehtomaan näin ihan viime metreillä. Eteiseen sopisi hyvin vaikkapa Talkki tai Tofu, johon ihan ensimmäisenä silmäni iskin.

Onneksi kaikki sävyt ovat haaleita vaaleita, jotka kuitenkin tuovat paljon lisää tilaan ja luovat tunnelmaa, ollen silti sellaisia, jotka on helppo maalata takaisin vaikkapa puhtaanvalkoiseksi, jos jostain syystä valkoiset seinät alkavat taas joku päivä houkuttelemaan. Nyt kuitenkin kaipaamme kodikkuutta, ehkä siksi, että sitä tunnetta on asuinympäristöstä viime aikoina liikaa puuttunut, ja mikäs olisikaan sen helpompi keino kuin aloittaa seinistä. Kun pohja on hyvä, voi sisustusta rauhassa rakentaa pala palalta mieleiseksi.

tikkurila tunne 2Kuvat lainattu. Maalit ylhäältä alas: Tikkurila Tunne Talkki G484, Tikkurila Tunne Tofu Y462, Tikkurila Tunne Taikina F398. Sisustuskuva täältä.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Tosi kaunista ja harmoonista. Juuri sellaisia sävyjä, joista nautin omassakin kodissani. Tosin näiden lisäksi olen innostunut myös mustasta valkoisen rinnalla..Se innostus tuppaa leviämään, mutta on pysynyt vielä alakerrassa yläkerran säilyessä vähän pehmeämmän värisenä :) Kääks, on mennyt ihan ohi, mutta olette ilmeisesti löytäneet the kodin? :)

Vastaa

Kiva kuulla, että tykkäät kanssa! Ja sama juttu, taitaa olla kaikkien kauniiden sisustuskuvien ja -blogien aikaansaannosta, mutta mustasta olen minäkin innostunut ja ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Voih, uuden kodin sisustamisesta tekee vaikeaa se, että on oikeasti niin paljon erilaisia juttuja ja tyylisuuntia, joista tykkään, että on hillittömän vaikeaa valita, mihin päätyä :) Onneksi pienillä jutuilla voi sisustusta aina päivittää, mutta ne suuret suuntaviivat, huoh, sohvaa ei voi ihan joka vuosi vaihtaa jne. ;)

Juu, siis kyllä, koti on v-i-h-d-o-i-n löytynyt, ja pääsemme aloittamaan muuton jo ensi viikolla. Ihanaa, tätä on todella odotettu :)

Vastaa

Mahtavaa! Onnea siispä vielä uuteen kotiin <3 <3 Tulee superkaunis!

Vastaa

Tosi kauniita sävyjä. Tuollaiset vaaleat sopivat monenlaiseen sisustukseen ja tuovat enemmän kodikkuutta ja lämpöä kuin maalarinvalkoinen.

Vastaa

Kiva kuulla, että miellyttää sinunkin silmää! Peinillä jutuilla saa kyllä kummasti kodikkuutta luotua, ja riittä, että tavallista valkoista seinää päivittää edes pikkuisen johonkin suuntaan, niin koko tila saa ihan uutta tunnelmaa :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.