Minulta on monta kertaa blogihistoriani aikana kysytty, että miten päivän asuni muodostuvat, ja yhtä monta kertaa olen näiden vuosien aikana aloittanut kirjoittamaan aiheesta, päätyen joka kerta luovuttamaan. Suunniteltujen postauksen punainen lanka on kadunnut jo alkumetreillä, ja olen huomannut, että on vain parempi palata muihin aiheisiin. Vastaus kysymykseen kun on lyhyt ja ytimekäs; ”en tiedä”. Toki olen kysymysten jälkeen kiinnittänyt erityishuomiota prosessiin, miettinyt mitä mietin asua valitessa ja onko siinä jokin tietty kaava, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan asun muodostuneen, enkä oikein osaa sanoa miten se tapahtui. Kaikki tuntuu etenevän vähän sattumien kautta, fiiliksellä ja kokeilemalla. Siihen ei siis ole valmista kaavaa, ja voi kun olisi, silloin ei olisi niitä päiviä, kun ei ole yhtään mitään päälle pantavaa!

asu 04 asuja 02

En lue muotilehtiä tai muutenkaan seuraa aktiivisesti muotia, eli ideoiden napsimisen täytyy tapahtua alitajuisesti arjessa. Paljon vain poimin vaatteita kaappiini kulloinkin tarjolla olevista valikoimista, eli toisin sanoen niistä muodissa olevista. Yhtälailla uskoisin löytäväni muutaman vuoden takaisista mallistoista hankittavaa siinä missä nykyisestäkin tarjonnasta, mutta luonnollista on, että sitä inspiroituu siitä, mitä juuri nyt on tarjolla.

Luovuus villiintyy erilaisista materiaaleista, muodoista ja väreistä. Asun rakentaminen on kuin taulun maalaamista, jonain päivänä houkuttaa tummat värit ja toisena kaipaa keveyttä. Alussa on tyhjän pohjan äärellä, ja hienoa on tunne, kun palaset alkavat loksahtelemaan paikoilleen. Aina niin ei tapahdu, mutta kun tapahtuu, päivä alkaa erityisen hyvin. Minulle pukeutuminen on yksi estetiikan ilmaisumuoto ja kevyttä hupia. Käytännössä kierrän kaupoissa ja poimin vaatteita, jotka tuntuvat omilta, ja vasta kotona alan katselemaan mitä niistä voisi rakentaa. Harvoin mietin kokonaisuuksia mainittavasti ennakolta, ellei ennakoimaton inspiraation puuska iske, tai muuten rakenna niitä tietoisesti uusilla hankinnoilla.

Yleensä parhaat ideat tulee ihan jotain muuta tehdessä. Kun poimin lattialta kasaan jääneitä vaatteita ja huomaan mytyssä olevien kuosien tai värien mätsäävän erityisen hauskasti toisiinsa, saatan hypähtää kaapille ja etsiä vastaavan väriparin olemassa olevista vaatteistani. Tai ohimennen huomaan vaatteen, jota en ole vähään aikaan käyttänyt,  innostun, ja päätän pukea sen seuraavana päivänä. Ideat eivät tule pakottamalla, ja turhaudunkin väkisin vaatteita miettiessä, silloin todella ei tunnu keksivän yhtään mitään päälle pantavaa.

Olen vahvasti visuaalinen, ja minun on nähtävä vaatteet, en pysty rakentamaan asua pääni sisällä, vaan sen on tapahduttava konkreettisesti vaate kerrallaan valikoimaa tuijotellen. Yleensä koen pukeutumisen helpoksi, ja jos se ei sitä olisi, tuskin haluaisinkaan silloin siihen panostaa. Vaatekaupoissa kierrellessä olen yleensä tehokas, koen, että osaan poimia rekeistä omalle kropalle sopivat ja omaa silmää miellyttävät jutut vaivattomasti. Sovittelu on tylsää, ja useimmiten kiikutan vaatteen suoraan henkarista kassalle, ja todella harvoin joudun palauttamaan sen takia, etteivät ne istuisikaan.

asuja 06asuja 05

Pääasia minulle pukeutumisessa on, ettei sitä ota liian vakavasti ja että uskaltaa kokeilla.  Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua jos tänään sattuu olemaan vähän outo asukokonaisuus päällä tai look viimeistelemätön? Kukaan tuskin muistaa sitä enää huomenna, mutta itse on ehkä oppinut jotain, ja osaa viilata ideaa seuraavalla kerralla parempaan suuntaan. Pukeutumisessa rohkeus on valttia, ja stressittömyys. Ymmärrän toki, että kaikilla ei ole kokeilunhalua vaatteiden suhteen, ja mikäs siinä, silloin onkin hyvä, että kaapin sisältö koostuu varmoista valinnoista ja ajattomista vaatekappaleista!

Harvemmin kyselen muiden mielipidettä ja yleensä shoppailen yksin, muiden ajatukset ja näkemykset vain tuntuvat hämäävän ja niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, tuntuvat ohjaavan hutihankintoihin. Toisinaan koen myös häiritseväksi jopa kumppanilta mielipiteen kyselyn, hän kun tuntuu tarkastelevan asun valintaa niin toisesta lähtökohdasta kuin mitä itse tekee. Mies tuntuu valkkaavan päälleni joka kerta vaatteen samoilla spekseillä, ja osaan jo hyvin ennakoida jo kysyessäni, että mitä hän sanoo tai minkä ehdottamistani valitsee (se on kuitenkin aina se tiukin vaate, huolimatta onko se järin yhtenevä muun asun kanssa ;)). Toisin sanoen, hän valitsee sen, mikä tuo vartaloni parhaat puolet (eli ne, joista itse pitää eniten) eniten esiin, itse taas katson kokonaisuutta ja asun henkeä, ja etsin vaatetta, joka sopii kokonaisuuteen parhaiten tai tekee siitä mielenkiintoisen.

Mielestäni asun ei tarvitse aina olla kroppaani eniten imarteleva tai värin juuri se kaikkein parhaiten silmiini sopiva. Välillä kyllä, mutta miksi aina? Jos valitsisin joka kerta vaatteen, joka sopii minulle ulkoisia piirteitäni katsoen parhaiten, kuolisin tylsyyteen. Siinä jäisi kokeilut ja villit kortit. Minulle vaatteet on tapa leikkiä, eikä ostetun paidan tarvitse olla juuri kroppaani kaikkein imartelevin tai vyötäröäni nuoleva, vaan jossain asussa se epätäydellinen vaate saattaa olla ihan lyömätön osa kokonaisuutta. Erityisen kiehtovaa on myös saada kannettua jotain epätäydellistä onnistuneesti, pukea yksinään ei niin hyvä vaate eheäksi ohaksi kokonaisuutta.

Aina tulee uusi päivä ja mahdollisuus uuteen asuun, ja vuoteen mahtuu monen monta asua. Minulle pukeutuminen on mahdollisuus kokeilla eri tyylejä, muuntautua, ja se pitää motivaation panostaa yllä. En tiedä haluaisinko edes löytää ns.tyyliäni, vaan ennemminkin haluan tuntea kroppani ja uskaltaa kokeilla, uskaltaa erehtyä.

Kuvituksena alkuvuoden asuja.

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

Hih, tuli ihan mieleen meikkaaminen kun luin tuota neljänneksi alinta kappaletta. Niin totta! :)

Vastaa

Luulen, että pukeutumiseen ja meikkaukseen pätee aikalailla samat ”säännöt”, samanlainen innostus ja inspiroituminen, kohde vain on hieman eri. :) Olen miettinyt, että onko kukaan yhtä innostunut sekä meikeistä että vaatteista? Itsestä kun tuntuu siltä, että aina jompi kumpi nousee hyvin selkeästi yli toisen, jolloin toiseen ei juurikaan innostu panostamaan samassa suhteessa. Onko siis joku sekä vaate- että meikkiaddikti (ja jos, niin kuinka lompakon päälle se oikein käy;))?

Vastaa

”Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua jos tänään sattuu olemaan vähän outo asukokonaisuus päällä tai look viimeistelemätön? ”

No silloin tietysti törmää juuri sellaisiin ihmisiin, joiden silmissä haluaisi näyttää erityisen hyvältä ja itsevarmuus karisee jonnekin teille tietymättömille? ;)

Hauska pohdiskella näitä, mikä on kenellekin se innostuksen kohde elämässä. Sinulle se on pukeutuminen, minä taas vedän niskaan sitä mikä mukavimmalta tuntuu (ja sen kyllä huomaa), mutta keittiössä taas innostun kokeilemaan kaikenlaista inspiroivaa ja mennä niiden mukavuusrajojen ulkopuolelle. :)

Vastaa

Heh, no joo, tiedän kyllä tunteen. Ja miten se onkin niin, että just silloin ne tutut, joita ei ole ikuisuuteen nähnyt, kävelevät vastaan? Mulla on ihan klassikko ollut se, että kun olen jumpan jälkeen hikisenä ja räjähtäneenä käynyt kaupassa ennen kotiin menoa, niin eikös vain aina just silloin tipahda kassajonoon joku opsikelukaveri vuosien takaa tms.

Mutta vaikka se tuntuu sillä hetkellä kaamealta, ei sekään ole maailman loppu. Ja toisaalta, tuo tilanne vähän eri, siinä vain ei ole edes yrittänyt ulkonäöllisesti, mutta tuskin se niin kamalaa olisi, jos olisikin yhdistänyt vaikkapa toisiinsa sopimattomat laukun ja kengät – epäilen, että se vanha tuttu sitä juuri ajattelisi, tai ainakaan itse en koskaan muista mitä kenelläkään on päällä :)

Niinpä, kai jokaisella se oma alueensa löytyy, mihin panostaa ihan toisella tapaa kuin muihin juttuihin, ja hieno onkin, että joku herättää sen tunteen, halun kokeilla ja kehittyä! :)

Vastaa

Olisi kyllä mielenkiintoista päästä vaatekaapillesi käymään! Joka kerta on päälläsi jotain kaunista, kuviollista, erilaista tai värikästä. Osaat kyllä yhdistellä kaikkia eri materiaaleja, sekä vaatteita loistavasti.. Joillain on vain sitä silmää.. ja paljon paljon vaatteita. ;)

Vastaa

Heh, joku muu löytisi sieltä varmaa paljon enemmän kuin itse, tai ainakin aivan liian usein tuntuu, että jotain kriittistä puuttuu tai ei muuten vaan ole mitään päälle pantavaa ;) Mutta totta kyllä, että hyvä perusvalikoima auttaa kummasti asujen rakentamisesta, tyhjästä kun on paha nyhjäistä :)

Vastaa

Hyvä kirjoitus! Eikä tosiaan kadonnut punainen lanka mihinkään ;)

Ja ihania nuo kollaasit! Omat suosikkini ovat:
Rivin 2 keskimmäinen (shortsit + bleiseri) ja
Rivin 3 viimeinen (pitsimekko)

Rentouttavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua!

Riika

Vastaa

Hih, kiva kuulla! Nuo samat taitavat kuulua omiinkin suosikkeihin, etenkin tuo shortsit + bleiseri, ja siitä kiitos kuuluu tuolle bleiserille, johon olen tavattoman tykästynyt ;)

Kiitos kommentistasi ja ihanaa vappuviikkoa!

Vastaa

Toi tummansininen vetoketjubleiseri ylimmässä kuvasarjassa on ihan mielettömän upea! Miksi en muista nähneeni sitä täällä blogissa ennen, vaikka olen ”aina” tätä lukenut? Minkä merkkinen se on?

Vastaa

Oi kiitos! Se on ehdottomasti tämän kevään suosikkivaatteeni :) Väri on itse asiassa musta, mutta kieltämättä näyttää kuvassa taittuvan siniseen :) Bleiseri on nettiputiikki Sheinsidelta, ja onkin vilahtanut kahdessa postauksessa aiemmin, asukuvapostauksessa:

http://anna.fi/secretwardrobe/2013/04/22/bleiserikelit-3/

Ja sitten tässä uusiin kevättakkeihini liittyvässä:

http://anna.fi/secretwardrobe/2013/04/15/uudet-kevattakit/

:)

Vastaa

Minusta ihana tai huikea tyyli onkin juuri niillä ihmisillä, jotka uskaltavat kokeilla, eivätkä ota tyyliä niin vakavasti. Kokeilemalla ja uskaltamalla rikkoa sekä omia että ns. muotilehtien luomia rajoja voi löytää vaikka mitä hienoa. Ja juuri yhdistelemällä rajoja rikkovia juttuja ja itselle tuttuja elementtejä sitä luo ihan uutta tyyliäkin. Fiksua pohdintaa tyylistä ja minusta tuo kuvaa juuri sitä, miten hienot ja jännät asut syntyvät useimmiten.

Vastaa

Totta, ajattelen ihan samoin! Samoin ihailen juuri rohkeutta kokeilla, se tekee ehdottomasti kokonaisuudesta mielenkiintoisen, ja usein tuo myös jonkin jujun asun. Ja juuri kuten sanoit, siten syntyy usein ne hienoimmat asut :)

Leave a Reply to Ninni Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.