Kolean päivän kaupunkiasu

Onnistun yleensä pakkaamaan suht nappiin kunkin matkakohteen lämpötilat ja tarpeet huomioiden, mutta Kööpenhaminan kohdalla täytyy myöntää, että pieleen meni. Puolet laukun sisällöstä on sellaista, jota on ihan turha toivo päästä käyttämään täällä ja joka päivä olen harmitellut, etten napannut talvitakkia mukaan tai ottanut edes käsineitä matkaan. Tuli siis tehtyä kaksi virhettä; oletetua, että täytyyhän täällä … Lue lisää

Nyhavn

Tällainen pidennetty viikonloppu Kööpenhaminassa on mainio. Keskustan ehtii koluta tässä ajassa hyvin ja mikä tärkeintä, kiireettä. Niinpä aikaa jää myös rentoutumiseen, kunnon yöuniin ja ihan vain pitkään kahvilla istumiseen (suosikkihupiani!). Käveltyä silti tulee, mutta se ei haittaa kun jalassa on hyvät kävelykengät. Eilen aloitettiin päivä jälleen yhdellä erinomaisella brunssilla, kurkittiin heräilevää kasvitieteellisen puutarhan puistoa, poikettiin … Lue lisää