Löysin blogin luonnoksista kesken jääneen blogihaasteen, ja raukea perjantai-ilta tuntui juuri oikealta hetkeltä täydentää vastauksia ja saattaa yksi monista rästihaasteista loppuun. Valitettavasti tosin en enää pysty muistamaan, kuka ihana kanssabloggaaja haasteen aikoinaan minulle heitti.

1. Oletko….

…riippuvainen jostain?

Vierastan ajatusta, että olisi riippuvainen jostain. Jos jokin asia alkaa vaikuttaa liian hallitsevalta, otan mielelläni askeleen taaksepäin ja tarkastelen kyseisen elementin tai tavan roolia. Toki on asioita, joita teen usein, koska pidän niistä, mutta riippuvuuden miellän jollain tapaa pakonomaiseksi. Haluaisin siis ajatella, etten ole, mutta toki määritelmä vaikuttaa vastaukseen.

…onnellinen?

Hmm, joo, kyllä. Toki elämässä on töyssyjä ja syksy oli aika raskas, mutta noin niin kuin suuremmassa mittakaavassa teen vahvasti sellaisia valintoja, jotka tukevat onnellisuuden tunnetta ja kuljettavat oikealta tuntuvaan suuntaan. Ihan viime vuosina olen kokenut olon itseni kanssa hyväksi, ja se tuntuu ihanalle.

…onnekas?

Riippuu miten asian ajattelee. Toki olen onnekas lähtökohtien puolesta, olen terve ja voin toteuttaa itseäni – saan nauttia monista sellaisista asioista, mistä suuri osa maailman ihmisistä lähtökohdiltaan ei. Mutta toisaalta, moni asia taas ei pohjaa onneen vaan työhön ja valintoihin. Tietyt lähtökohdat siis laitan sattuman piikkiin ja loput muuhun.

…katunut?

Totta kai. En usko, että on mahdollista elää niin, ettei jotain jossain vaiheessa katuisi. Sehän on vain mahdollisuus ottaa opiksi ja toimia seuraavalla kerralla paremmin. Lähtökohtaisesti yritän kuitenkin toimia niin, että mahdollisimman vähän kaduttavaa jäisi ja koen onnistuneeni siinä melko hyvin.

…ilkeä?

Toivottavasti en! Se ei ainakaan koskaan ole aikomukseni! Tosin on melkeinpä tilastollisesti todennäköistä, että jossain on joku, joka on myös sellaisen ominaisuuden minuun liittänyt. Tosin siinä tapauksessa olisin äärimmäisen kiinnostunut selvittämään, miten niin on päässyt käymään.

morning

2. Mikä on lempipaikkasi?

Lentokentän lähtöterminaali, oma sänky ja merenranta. Siellä missä hyvä seura on.

3. Oletko koskaan kävellyt päin seinää?

Heh, konkreettisesti vai kuvainnollisesti? Tosin varmaan molemmissa vastaus on kyllä. ;)

4. Milloin viimeksi nauroit todella?

Viimeksi eilen en voinut olla pyrskähtelemättä itsekseni kun viestittelin työkaverin kanssa kotimaisen designin helmistä (eli niistä kaikkein älyttömimmistä jutuista). Sitä ennen nauroin vedet silmissä ainakin Lahti-blogin instatiliä läpi kahlatessani.

5. Missä olet huono?

Kielissä ja merkittävää järjestelmällisyyttä vaativissa asioissa. En ole hyvä muistamaan yksityiskohtia ja olen äärimmäisen huono vastaamaan viesteihin, toisinaan hävyttömän (ja hävettävän) hidas. Olen myös surkea smalltalkissa, ainakin omasta mielestäni.

6. Missä olet hyvä?

Visuaalista hahmotuskykyä vaativissa jutuissa, ideoinnissa ja ratkaisujen löytämisessä – ehkäpä tavallaan myös motivoinnissa, ainakin sen perusteella, miten moni tuntuu hakeutuvan luokseni muutoskaipuun ja kriisihetkien kohdatessa.

7. Viimeisin kirja, jonka luit?

Viimeisin oli Päivi Kanniston Elämäni nomadina, jota en meinannut millään saada loppuun. Superkiinnostava aihe, mutta jotenkin ihan liian puuduttavasti toteutettu.

8. Kuunteletko jotain biisiä juuri tällä hetkellä?

Yleensä en ikinä kuuntele mitään silloin kun kirjoitan. En vain pysty keskittymään taustahälyssä vaan vaadin täyttä hiljaisuutta, jotta ajatukset kulkevat. Nyt tosin on poikkeustilanne ja taustalla soi Spotifyn soittolista.

9. Oletko ollut auto-onnettomuudessa?

Riippuu mikä lasketaan! Meinasin huudahtaa, että onneksi en – mutta lasketaanko pienet kolhukolarit? Jos, niin sellaisissa kyllä (tosin ikinähän en ole sellaista itse ajanut;)).

10. Lempiherkku?

Mmm, kaikki makea! Rakastan mansikoita, leivoksia, itsetehtyä marenkia, vanhanajan vaniljajäätelöä ja vaahtokarkkeja. Niin, ja laadukasta suklaata. Suolaisista herkuista olen hulluna juustoihin!

morning 2

11. Mitä haluat tehdä tänä vuonna?

Voi en tiedä! Matkustaa, nauttia olosta sekä hyvästä seurasta, liikkua enemmän, seikkailla ja löytää jonkin uuden puolen itsestäni – tuon viimeisimmän antoi ystäväni tavoitteekseni eilen kun ajeltiin Ikeaan ja pohdittiin lähitulevaisuuden tavoitteita. Kuulostaa hauskalle, joten miksikäs ei?

12. Oletko allerginen millekään?

Tunnen hyvin vahvaa henkistä allergiaa vesimelonia ja kurkkua kohtaan, mutta oikeasti en ole millekään allerginen.

13. Mitä jääkaapissasi on?

Aika harvoin mitään mielenkiintoista ja tällä hetkellä jääkaappi taitaa olla aivan erityisen tyhjä. Lähinnä kahvimaitoa, porkkanaa, levitettä ja sen sellaista. Niin, ja pullo valkkaria!

14. Mitä teet päivittäin?

Herään (onneksi), mutta eri aikoina. Käyn suihkussa, pesen hampaat, syön, juon, jumitun ajattelemaan jotain, hymyilen ja useimpina päivinä myös nukahdan (joskus se siirtyy seuraavan päivän puolelle).

15. Mikä saa hymyilemään?

Hyvät teot, onnelliset ihmiset, hassut eläimet, kiireettömyys, matkojen suunnittelu ja uudet kokemukset sekä onnistumisen tunteet. Naurahtamaan saavat musta huumori, sopivan odottamattomat vitsit, tilannekomiikka ja hauskat sattumukset. Tänään hymyilytti esimerkiksi se, kun punaviiniä ostaessa papereitani kysyttiin (mikä tapahtui viimeksi vuonna 2013, mistä tietenkin raportoin blogiin).

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Taas löytyi meistä monta samanlaista juttua, kuten vaikka että täytyy olla hiljaista että voin keskittyä kirjoittamaan. Ja siis suurinta sielunsiskoutta tunnen tuon henkisen meloniallergian kanssa :)

Vastaa

Onpa ihana kuulla, että löytyi jälleen paljon yhtäläisyyksiä! <3 Hih, ja ihana, että joku muukin ei tykkä vesimeloonista, yleensä se tuntuu olevan kaikkien mieleen ;)

Vastaa

Tunnustan, että minäkään en oikein pidä vesimeloonista, en juuri mausta, enkä sen textuurista. Se vaan tuntuu niin ärsyttävältä suussa.

Vastaa

Tiedän tunteen, siinä koostumuksessa on jotain todella häiritsevää! Täytyy myöntää, että jo pelkkä hajukin saa kylmät väreet kulkemaan – ehkä se jo mielessä yhdistyy rakenteeseen :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.